Assyriologi on jo pidemmän aikaa tiennyt nimen Freya Stark (1893-1993) ja ainakin selannut vaikkei ehkä kokonaisuudessaan lukenut yhtä hänen Turkkiin sijoittuvaa matkakirjaansa (Alexander's Path, from Caria to Cilicia (1958) ). Nopeamminkin olisin hänestä kiinnostunut jos isäni olisi jo aikoinaan hankkinut Starken kirjoja tai jos Helsingin yliopiston kirjastokokoelmissa olisi enemmän hänen teoksiaan. Näin ei kuitenkaan ole. Viime syksynä sitten tilasin Amerikoista asti Jane Fletcher Geniessen elämäkerran Starkesta: Passionate Nomad. The Life of Freya Stark (Modern Library 1999). Minua kiinnosti tämän naisen elämä ja matkat, vaikken niistä tosiaan etukäteen hirveästi tiennytkään.
Starken elämää on hyvin vaikeaa alkaa tässä kuvaamaan edes pääpiirteissään. Hän oli kiehtova, mutta äärimmäisen ristiriitainen persoonallisuus. Italiassa nuoruutensa asunut, koulutukseltaan likitulkoon autodidakti Stark lähti 1927 laivalla Libanoniin, taskussaan vain vähän rahaa. Noilla vähillä rahoilla hän ensin opiskeli arabian puhekieltä Beirutissa ja matkasi sen jälkeen Damaskoksesta druusien alueelle, jota ranskalaiset pitivät hallussaan ja jolle matkustaminen oli kielletty. Tästä alkaa moninaisten matkojen ja niistä kirjoitettujen kirjojen sarja, jotka tekivät Starkista etenkin Brittien Kansainyhteisössä kuuluisan henkilön. Eikä vähiten sen vuoksi, että usein brittiviranomaiset joutuivat pelastamaan hänet kiperistä tilanteista. Jokaisella matkallaan hän oli vähintään kerran vakavasti sairaana. Toisen maailmansodan aikaan hän toimi mm. Kairossa ja Bagdadissa brittiarmeijan palveluksessa.
Kaikkia Starkin myöhempiäkin matkoja leimasi juuri minimaalinen budjetti: hän laski paikallisten vieraanvaraisuuden varaan eikä matkannut autiomaan halki mukanaan teltat, kamelit, henkivartijat ja kokit niinkuin rikkaan teollisuuspohatan tytär Gertrude Bell (1968-1926) teki ennen ensimmäistä maailmansotaa, pappa betalar-meiningillä. Aluksi Stark näyttää inspiroituneen Bellin elämästä ja teoksista, mutta omahyväiseen tyyliinsä kuvitteli tekevänsä kaiken paremmin. Todellisuudessa hänen kansatieteellisten ja kartografisten tutkimuksiensa taso ja arvo eivät ole päätähuimaavia (siinä missä Bellin kirjoja luetaan yhä ja etenkin hänen valokuva-arkistonsa arvo on suuri). Kuvaavana esimerkkinä voidaan ottaa kahden akateemisen naisen kanssa yhdessä toteutettu tutkimusmatka Jemeniin 1937: tiukassa aikataulusuunnitelmassa Stark ei ollut ottanut huomioon muslimien paastokuukautta ramadania, mikä tuohon aikaan pysäytti ihmisten elämän ja työteon lähes totaalisesti. He joutuivat siis odottamaan rantakaupungissa kokonaisen kuukauden ennen kuin kykenivät matkaamaan sisämaahan ja aloittamaan arkeologisen tutkimuksen. Ramadanin päättymisen jälkeen lämpötilat nousivat aivan liian korkeiksi ja kaikki naiset makasivat vuorotellen sängyissä potien vaarallisia sairauksia tai sitten ainoastaan riidoista johtuvaa mielipahaa.
Starkin rakkauselämä oli onneton. Hän oli vanhapiika ainoastaan olosuhteiden pakosta. Ulkonäöllisiä puutteitaan (nuoruudessa sattunut onnettomuus oli ruhjonut hänen kasvojaan) hän yritti epätoivoisesti paikata näyttävillä asuilla ja hatuilla ja erityisen hankalaksi hänen elämänsä teki se, ettei hän kyennyt tunnistamaan saati hyväksymään seurapiireissä liikkuvia homoseksuaalisesti suuntautuneita miehiä. Heidän ystävyytensä Stark usein tulkitsi väärin, eikä lopulta kypsässä iässäkään vielä ymmärtänyt sitä, että häntä kosinut mies tahtoi hänen kanssaan naimisiin ainoastaan saadakseen elämälleen säädylliset kulissit. Koko ympärillä parveillut ystäväkunta tiesi tämän ja tiesi myös sen, miten onnettomasti avioliitto tulisi päättymään.
Jane Fletcher Geniesse on tehnyt huolellista taustatyötä ja kuvaa Starkia sekä sympaattisesti että kriittisesti. Tätä biografiaa oli ilo lukea. Monet Starkin luonteen huonommat piirteet johtuivat lapsuuden ja nuoruuden vaikeista olosuhteista. Jos Stark olisi saanut kunnollisen koulutuksen ja hänen lahjojaan olisi tuettu, olisi hän voinut olla yksi aikansa huippunaistutkijoista. Hän janosi kuuluisuutta ja ihailua, mutta vaatimattomampi asenne ei olisi vienyt eteenpäin. Hatun noston arvoinen elämä, sinnitteli satavuotiaaksi. Ja ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja -- kaikille, jotka ovat kiinnostuneita Lähi-idästä, sodan aikaisesta vakoilutoiminnasta, vahvoista & erikoisista naisista...
Jännää elämää!
VastaaPoistaKyllä Hannele, nimenomaan jännää ja kiehtovaa!
Poista