Karkamis ennen ja tänään ja vähän lisää Arabian Lawrencestä

Pari päivää etsin T.E. Lawrencen Karkamisin linnavuoresta tekemää piirrosta (ks. aikaisempi postaukseni), jonka muistan nähneeni jossain julkaisussa -- jos muistikuvani ei petä, on se piirretty hyvinkin läheltä paikkaa, josta on otettu tämä valokuva. En löytänyt tuota skissiä tähän hätään, kenties johonkin myöhempään postaukseen.

Takana siintää Eufrat-joki, matkalla Mesopotamiaan. Otin kuvan viime vuonna kun olin sattumalta asettunut Gaziantepessä Asude Konak-nimiseen, historialliseen taloon kunnostettuun hotelliin, jonka isäntäväki Bayramina oli lähdössä tapaamaan perhettä lähistölle ja ottivat minut sinne mukaan. Vuosia vanha unelma nähdä Karkamis ja Eufrat yhtä aikaa toteutuivat. 

Kuvalähde: Google Earth

Karkamis on kaikkinensa kiehtova paikka. Sen sijainti otollisena virranylityspaikkana kauppareittien varrella teki siitä strategisesti tärkeän todennäköisesti jo varhaisella pronssiajalla ja ensimmäisen maailmansodan jälkeisissä rajanvedoissa vanha rauniokumpu jakautui kahteen, turkkilaiseen ja syyrialaiseen osaan. Sensitiivinen sijainti johti myös rauniokummun miinoittamiseen ja turkkilaisten sotilaiden pysyvään läsnäoloon vanhan linnavuoren huipulla. Tästä syystä monissa käsikirjoissa lukeekin varmoja käsityksiä siitä, että paikalla ei tulla enää koskaan suorittamaan arkeologisia kaivauksia. Onneksi voimme tänään pyyhkiä yli tällaiset lausunnot -- Karkamisissa kaivetaan taas!

Kuvalähde: D.G. Hogarth, Carchemish I (1914; pl 4b).

Vielä 1800-luvun loppupuolella valtava rauniokumpu uinui ruususenunta vaikka sen pinnalla lojui patsaiden ja piirtokirjoitusten palasia. Assyriologisen tutkimuksen pioneeriajan legenda George Smith (1840-1876) oli keväällä 1876 matkaamassa yhdessä Suomen ensimmäisen assyriologin Karl Fredrik Enebergin (1841-1876) kanssa kohti Mosulia, missä heidän oli tarkoitus jatkaa assyrialaisen pääkaupungin Niniven kaivauksia ja löytää uusia savitauluja kuningas Assurbanipalin (668-330 eaa) valtavasta kirjastosta. Bagdadissa riehui kuitenkin koleera ja Smith, joka halusi matkata Mosuliin Bagdadin kautta, jäi Aleppoon odottamaan karanteenin loppumista. Sillä aikaa hän teki tutkimusretkiä Aleppon ympäristöön, vieraili maaliskuussa Jerablus-nimisen kylän liepeillä olevilla raunioilla ja koska hän tunsi assyrialaisten nuolenpääpiirtokirjoitukset luultavasti paremmin kuin kukaan muu aikalaisensa, päätteli hän, että paikan nimi täytyi olla assyrialaisistakin lähteistä jo tuttu KUR/URU.gargamis, eli Karkamisin maa/kaupunki. Tämän Smith merkitsee muistiin päiväkirjaansa, mutta hän ei ehdi itse julkaista havaintojaan koska kuolee myöhemmin elokuussa Aleppon liepeillä punatautiin (ks. D.G. Hogarth, Carchemish I (1914) s.6)

Assyrialainen pronssireliefi, jossa kuvataan Karkamisin kaupunginportteja ja sieltä lähtevää kuningas Sangaran tribuuttikulkuetta kohti kaupungin ulkopuolella seisovaa assyrialaiskuningasta.
Kuvalähde: L.W. King, Bronze Reliefs from the Gates of Shalmaneser, King of Assyria, B.C, 860-825 (1925) pl.33

Smithin löytö johti ensimmäisiin arkeologisiin kaivauksiin Karkamisissa, joiden aikana löytyi huomattava määrä veistoksia ja "heettiläisiä" hieroglyfipiirtokirjoituksia, suureksi osaksi tummaan basalttiin kaiverrettuna. Monet löydöistä olivat kuitenkin niin massiivisen painavia, että niiden kuljetus Lontooseen, British Museumin kokoelmiin, osoittautui mahdottomaksi. Ne jäivät vuosikymmeniksi lojumaan paikan päälle...

Kuvalähde: H. Ward, American Journal of Archaeology 1888

Seuraavat kaivaukset British Museum suoritti juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa 1911-1914. Saksalaisten suurprojekti, nk. Bagdadin radan rakennustyöt lähestyivät Eufratia ja ilmeisesti brittiläinen edunvalvonta heräsi, koska samanaikaisesti paikalle ennättää myös D.H. Hogarth, arkeologi ja myös Brittien tiedustelupalvelun mies, joka erikoisella tavalla suorittaa tutkimuksia juuri siellä, missä alkaa poliittisesti tapahtua  ja joka olisi jo kauan aikaa sitten ansainnut myös arkeologisen biografian.

In fact, he was a remarkable man of a type that Britain seldom seems to produce nowadays. Ha was an intellectual, a man of letters with immense knowledge of a wide range of subjects, and yet, when the moment required it, a man of action. He spoke French, German, Italian, Greek, Turkish and Arabic. ... And, like many of his kind, when the opportunity presented itself he carried out political intelligence work for the British government. (P. Knigthley/C.Simpson, The Secret Lives of Lawrence of Arabia (1969) s. 34)

Hogarth, joka hankki kaivausbudjenttinsa tuntemattomasta "lahjoittajalähteestä", pestasi kaivauksilleen nuoren Lawrencen, jolla ei ollut juuri ollenkaan arkeologista kokemusta, mutta joka oli hyvä piirtämään, valokuvaamaan sekä erinomaisen arabiankielentaitonsa vuoksi tulemaan toimeen paikallisten ihmisten kanssa. Karkamisissa Lawrencelle ilmeisesti opetettiin myös vakoiluun liittyviä taitoja, koska heti sodan puhjettua Hogarth "siirsi" Lawrencen Kairoon ja siitä alkoi myös Lawrencen tunnetumpi tarina arabikapinan keulahahmona. Arkeologian pariin Lawrence ei palannut, ehkä Karkamisin (ja paikallisen ystävän Dahoumin) menettäminen oli liian suuri menetys -- kaivaustalon varastoon jäi koko hänen vaivalla kokoamansa materiaali, n. 800 veistosfragmenttia.

Kuvalähde: F. Both et al, Lawrence von Arabien. Genese eines Mythos (2011) s. 123.

Viimeistään tässä vaiheessa minun täytyy selittää se, miksi olen niin kiintynyt Lawrencen Karkamis-vuosiin ja hänen työhönsä siellä. Kerään aineistoa kirjaan myöhäisheettiläisistä vapaasti seisovista patsaista ja Karkamis on SE löytöpaikka, siellä on viitteitä suuresta määrästä tällaisia monumenteista. Valitettavasti suurin osa juuri tästä patsasaineistosta on ollut "hukassa" siitä lähtien kun Lawrence sulki varastonsa oven toukokuussa 1914 ja sitä on ollut mahdotonta jäljittää (suurin osa reliefeistä taas on säilynyt Ankaran Anatolian Sivilisaatioiden Museossa). Tämän vuoksi olen käynyt British Museumissa lukemassa ne kaivausdokumentit, jotka säästyivät tuholta, saaden vinkkiä myös sellaisista fragmenteista joita ei vuonna 1952, L. Woolleyn viimeisessä kaivausraportissa julkaistu. Toivoisin voivani laittaa tähän kuvan Lawrencen minutiöösistä käsialasta ja delikaateista skisseistä kaivauspäiväkirjoissa, mutta valitettavasti niitä ei saanut valokuvata. Pienuudesta huolimatta käsiala oli aivan luettavaa.

Patsasfragmenttien vuoksi vietinkin sitten päivän Karkamisissa kolme viikkoa sitten. Kaivauksia johtaa tällä hetkellä prof. Nicolò Marchetti Bolognan yliopistosta ja hänen erittäin vaikeissa oloissa suorittamat kaivauksensa ovat herättäneet myös ansaittua kansainvälistä huomiota. Itse kaivausalueelle en vielä tällä kertaa sotilaiden antamien määräysten vuoksi päässyt, mutta Marchetti näytti minulle ystävällisesti kaivausten löytövaraston, joka tällä hetkellä oli minulle paljon tärkeämpää. He olivat viime vuonna kaivaneet Woolleyn ja Lawrencen kaivaustalon kohdalla ja löytäneet monia niistä veistosfragmenteista mitä Lawrence kirjeessään kotiin mainitsee.  Monia tärkeitä palasia on nyt tallessa. Lisäksi on löytynyt uutta materiaalia. Kaunis kiitos Nicolòlle kaikesta avusta!

Kuvalähde: L. Woolley, Carchemish III (1952) pl. 63b.

Muutoin tunnelma Karkamisissa oli jotain aivan muuta kuin olin odottanut. Kuten ylhäällä olevasta Google Earth -kuvasta näkyy, kylä on rajan pinnassa ja Syyriassa riehuvan sisällissodan vuoksi UM ei tällä hetkellä suosittele matkustamista sinne ilman pätevää syytä. Muualla rajaseudulla voikin olla levotonta, Karkamisin tunnelmaa voisin keskipäivän tienoilla kutsua maagisen unenomaiseksi.

Tällä paikalla, muinaisina aikoina oli suuren valtakunnan pääkaupunki. Nyt kylässä on 1500 asukasta, kolossaalisista rakennuksista ei tietoakaan.

Kylä on itse asiassa yhtä nuori tai vanha kuin Turkin tasavalta, se syntyi rajalle kun Jerabulusin kylä, jo Lawrencen aikaan olemassa, jäi Syyrian puolelle. Keskusaukiolla on pakollinen tasavallan monumentti ja maata tällä hetkellä johtavan puolueen toimisto.

Odotellessani kaivausryhmää rauniokummulta pari armeijan autoa pyörähtää kunnantalon edessä, mutta se ei ole mitään epänormaalia, kasarmikylässä kun ollaan. Yhtään tankkia en näe missään, mitään laukauksia ei kuulu rajan toiselta puolelta. Viime vuotisesta käynnistäni ja ajosta joenvartta pohjoiseen tiedän, että läheisyydessä on ainakin yksi suuri syyrialaisten pakolaisleiri. He ovat siis läsnä mutta kylällä näkymättömissä, tässä postauksessa esiintyvää nuorta miestä lukuunottamatta. Turkin Punaisella Puolikuulla on toimisto Karkamisissa.

Herrat istuvat kahvilassa korttia pelaten niin kuin missä tahansa muualla Turkissa tai Välimeren maissa yleensä.

Kesän paprikasato kuivui lähes joka seinässä.

Tein kävelyretken hautuumaalle. Sinne on haudattu muinaisia karkamisilaisia sekä uudempia tasavaltalaisia kansalaisia. Minua viehätti erityisesti tämä Fatima-hanım, syntynyt samassa kuussa ja samana vuonna kun Lawrence poistui paikalta 1914. Hän myös saavutti huomattavan korkean iän.

Mikäli Karkamisin maaginen tunnelma voi vielä kohota, se kohoaa juuri tällä hautausmaalla. Sen laidalta on myös parhaat näkymät rauniokummulle. Historian siipien havina on klisee, mutta siltä assyriologista kuitenkin Eufratin varrella tuntuu.

Vierailu Karkamisissa jättää ristiriitaiset tunnelmat. Vietin yhden elämäni parhaista päivistä siellä, ikävä Syyriaan oli kuitenkin suuri. Italialaiset valmistelevat täyttä häkää arkeologista puistoa, jonka olisi määrä ainakin osaksi avautua vierailijoille jo ensi vuonna. Karkamisin asukkaille toivoisi kaikki ne matkailijoiden tuomat tulot mutta EUn ja muiden valtioiden asettamat matkustusvaroitukset estävät tehokkaasti turistiryntäyksen. Tahtoisin kovasti viedä ensi keväänä Karkamisiin ryhmän suomalaisia opiskelijoita, mutta todennäköisesti suunnitelma kaatuu joko kehoitukseen olla matkustamatta tai siihen, että Syyrian sisällissota tekee koko raja-alueesta epävakaisemman ja Karkamisin uinuva idylli särkyy jollain ennalta-arvaamattolmalla tavalla. Marchetti voi olla tyytyväinen, että hän vaikeuksista huolimatta voi suorittaa kaivauksiaan Turkin puolella rajaa. Kaikki sympatiani kuuluu brittitutkijoille, jotka ennen konfliktin puhkeamista ovat tutkineet Syyrian puoleista Karkamisia ja sen ympäristöä. He ovat nyt samassa tilanteessa kuin Wolley ja Lawrence aikoinaan: lähtö tuli yllättäen eikä paluuta ole näköpiirissä.

Tämän Türkyurdun kylässä kasvaneen oliivipuun myötä toivon rauhaa ja menestystä Karkamisiin ja sen ympäristöön. Todennäköisesti palaan vielä Karkamisiin, tulevissa postauksissakin.