Kivistö&Riikonen (toim.), Mitä jokaisen tulee tietää antiikista

Assyriologi myöntää jälleen haahuilleensa Akateemisessa Kirjakaupassa, se kuuluu kiinteänä osana elämäntyyliini. Tämä lienee ainoa, tai ainakin yksi niitä ylen harvoja kirjakauppoja pääkaupunkiseudulla, jotka asettavat uutuuksia esille niiden kiinnostavuuden mukaan, hinnoittelematta näkyvyyspisteitä. Toisen kerroksen historiaosastolla olikin puoli pöydällistä ja vinot pinot Sari Kivistön ja Hannu K. Riikosen toimittamaa Mitä jokaisen tulee tietää antiikista. Kreikka ja Rooma (Avain 2013). Ilman Akateemisen näyttävää esillepanoa en olisi kirjaa näin pian hoksannut. Pyysin kustantajalta arvostelukappaleen ja se tulikin kiitettävän pian postissa.

Ensin pari sanaa assyriologin suhteesta kirjan kirjoittajiin: heistä kaksi (Mika Kajava ja Erja Salmenkivi) ovat hänelle opiskeluajoista ja kollegapiireistä tuttuja, muihin kolmeen (Sari Kivistö, Hannu K. Riikonen ja Raija Sarasti-Wilenius) ei ole henkilökohtaista suhdetta.

Kirjoittajat kuuluvat kaikki suomalaisen antiikin- ja kirjallisuudentutkimuksen kärkijoukkoon ja heiltä on aikaisemminkin ilmestynyt, yhdessä, erikseen ja muiden kirjoittajien kanssa, viime vuosien ehdottomasti parhaat suomeksi kirjoitetut esitykset antiikin kirjallisuudesta ja kulttuurista (mm. Kirjallisuus antiikin maailmassa (2007) ja Kulttuuri antiikin maailmassa (2009), molemmat kustantanut Teos).

Jokainen tällainen suomalaisten antiikintutkijoiden suomeksi ja suomalaista lukijakuntaa silmällä pitäen  kirjoittama yleistajuinen teos on kulttuuriteko ja tässä kiitos kuuluu sekä kirjoittajille että kustantajalle. 

Luulisi, että populaarien kirjojen kirjoittaminen olisi helppoa, se on kuitenkin erittäin haastava laji. Esipuheessa kohderyhmäksi mainitaan yleensä kulttuurista kiinnostuneet mutta myös koulujen opettajat, lukiolaiset ja opiskelijat. Uskon että etenkin koululaiset hyötyvät suuresti, varsinkin jos koulut hankkivat omiin kirjastoihinsa tarvittavan määrän kappaleita: monilla tiedonhalu on suuri, mutta taidot ja kärsivällisyys esim. englanninkielisten kirjojen lukemiseen puuttuvat vielä.

Mitä jokaisen -- kirjoittajien mielestä siis --  pitäisi sitten tietää antiikista? Esipuheessa painotetaan sitä, että "kirjamme välittää käsityksemme niistä perusasioista, joille eurooppalainen kulttuuri on rakentunut ja joita ihmisen on edelleen tarpeellista tietää antiikista osana yleissivistystä"(s.7). Kirjan sisällössä painottuu tästä muotoilusta sana kulttuuri: tekstissä käsitellään vahvasti kielten, kirjallisuuden, uskonnon ja filosofian merkitystä ja niiden jälkivaikutusta länsimaisessa kulttuurissa. Muut elämänalat, kuten eri tieteenalat, teknologiat, talous- ja sosaalihistorialliset seikat jne. jäävät kirjasta itse asiassa kokonaan pois. En löytänyt kirjasta sellaisia keskeisiä nimiä kuin Arkhimedes tai Herodotos ja muut lukijat kenties kaipaavat jotain ihan toisia nimiä tai asioita. 

Jokaisen tiivistetyn tietoteoksen taakse kätkeytyy tuhansia pieniä valintoja: miksi mainitsen tämän henkilön tai hänen teoksensa ja miksi "jokaisen" tulisi tietää juuri tästä ja tästä jumaluudesta tai hallitsijasta. Jokainen kirjoittaja arvottaa eri tavalla ja tekee sen myös omaan tietopohjaansa nojaten. Sitä mitä ei tiedä, ei osaa mainita ja aina ei ymmärrä mainita niitäkään asioita, jotka tietää. Eli lukija ei voi tuudittautua siihen, että käsillä oleva kirja tarjoaisi absoluuttisen ja kattavan tietopaketin, josta ei puuttuisi mitään.

Kirjan ehdottomiin vahvuuksiin kuuluu se, että se tieto, mikä välitetään, on erittäin taitavasti muotoiltua ja tietoa välitetään myös luotettavasti. Tämä on tietokirjallisuuden ydin ja tarkoitus ja se toteutuu tässä teoksessa erinomaisesti. Pientä haparointia on havaittavissa ainoastaan Sari Kivistön kappaleessa "Kuvataide ja arkkitehtuuri", mistä saattaa syntyä asiaan perehtymättömällekin tunne, että aihepiiri ei kuulu kirjoittajan ydinosaamisalueeseen. Kykladien saarten varhaispronssikautinen "kykladinen" kulttuuri kukoisti vain n. 3300-2000aa eikä noin vuoteen 1100 eaa saakka (s. 76), etruskien terrakottamaalauksilla hän tarkoittanee savesta valmistettuja, maalattuja veistoksia, joista suurin osa oli arkkitehtonisia elementtejä ja koristeita (s.77) Vielä kuuluisampia etruskit ovat tosin (hauta)seinämaalauksistaan, joita on säilynyt muita antiikin kulttuureja enemmän, vaikka niissäkin ne olivat hyvin suosittuja. Rhodoksen pronssinen kolossipatsas oli "tavanomainen" eikä "haara-asennossa" seisova kuten se fantastisissa keskiaikaisissa ja myöhemmissä kuvissa annetaan ymmärtää eikä sen alta laivat kyenneet kulkemaan (s. 78). Roomalaisista veistoksista ei aina käy ilmi onko kyseessä roomalaisajan oma tuote vai hellenistisen taideteoksen kopio (esim. Laokoon, s. 80). Myös kappaleessa arkkitehtuuri ei käsitellä niinkään itse rakenteita ja muotoja vaan niiden funktiota (esim. kirjastot ja "urheiluhallit"). Ilman kuvitusta on myös vaikea kuvitella miltä esim. doorilaiset, joonialaiset ja korinttilaiset pylväänkapiteelit näyttävät.

Niin, visuaalisena ihmisenä jäin kaipaamaan tuota kuvitusta ja vähän värejäkin. Timo Nummisen kannet ovat kirja ainoa kuvallinen anti ja siinä on mielestäni erittäin kauniit värit. Kuvan voimaa ei tule vähätellä, ei silloinkaan kun niiden ajattelee vain kosiskelevan ostajaa tarttumaan kirjaan. Teksti saa arvaamatonta voimaa kuvista, joilla on oikeasti myös sisällöllinen yhteys tekstiin, eivätkä toimi ainoastaan "kuvituksena" niin kuin nyt tähän postaukseen valitsemani kuvat. Nojatuolimatka sujuu rattoisammin, jos mielikuvitusta ruokitaan hieman visuaalisinkin keinoin.

Kirjassa ei ole hakemistoa mutta toisaalta sitä ei ole tarkoitettukaan sellaiseksi hakuteokseksi, johon tartutaan kun etsitään jotain tiettyä yksityiskohtaa. Sen sijaan tekstiin on liitetty runsas kaksi sivua antiikista suomeksi ilmestynyttä kirjallisuutta niille jotka "haluavat syventää tietojaan kirjassa käsitellyistä aihepiireistä". Lista on hyvä ja kattavakin, mutta kyllä siihen olisi muutama muunkin kielinen (esim. toinen kotimainen ruotsi) teos mahtunut.

Tässä naputan vain pikkuseikoista -- on oikeasti loistavaa, että Mitä jokaisen tulee tietää antiikista kaltaisia kirjoja kustannetaan Suomessa 2000-luvulla ja kunnia kuulukoon sekä kirjoittajille että kustantajalle! Me tarvitsemme tällaisia vielä lisää, paljon lisää!