torstai 4. huhtikuuta 2013

Minne haikailin tänään: Qal’at el-Mudiq

Kevätaurinko kyllä paistaa, mutta on niin kylmä että lumet sulavat vain hyvin hitaasti. Vanhat luuni kaipaavat lämpöä ja hellettä! Aivonikin tuntuvat kunnolla heräävän kohmeesta vasta kun mittari näyttää vähintään +25C. Haikailen paikkoihin minne tällä hetkellä on vaikeaa päästä fyysisesti -- kuten Syyriaan. Skannaan tietokoneelleni kuvia kirjoista, rakastan esimerkiksi tätä: Rene Dussaud/P. Deschamps/H.Seyrig, La Syrie antique et médievale illustrée (1931). Siinä on viehättäviä, mustavalkoisia, menneen maailman nostalgiaa tihkuvia kuvia arkeologisista kohteista ja esineistä. Ilmakuvat ovat suosikkejani -- unelmani on linnun lailla voida lentää Lähi-idän halki ja tarkastella paikkoja yläperspektiivistä. Lentokoneetkin ovat ihan mukavia, mutta kiitävät usein nousuja ja laskuja lukuunottamatta niin korkealla ettei paikkoja näe kunnolla.

Tänään jäin miettimään Qal'at el-Mudiqia -- keskiaikaista linnoitusta, joka peittää alleen vanhempaa asutusta. Qal’at el-Mudiq on klassinen Lähi-idän rauniokumpu, täynnä kerrostunutta historiaa.


Rene Dussaud/P. Deschamps/H.Seyrig, La Syrie antique et médievale illustrée (1931), pl. 106.





Rauniokummun läheisyyteen rakennutti Seleukos I Nikator noin v. 300 eaa hellenistisen kaupungin ja nimesi sen Apameaksi persialaisen vaimonsa Apamean mukaan. Alkuperäisestä Apameasta ei ole säilynyt juuri mitään, roomalaiset rakensivat sen päälle kilometrejä pitkät pylväskatunsa ja päällystivät useiden rakennusten lattiat henkeäsalpaavan kauniilla mosaiikeilla.

Qal'at el-Mudiqin keskiaikaisten muurien sisäpuolella, vuosituhantisten kerrostumien päällä asuu yhä ihmisiä niin kuin yllä olevasta ilmakuvasta hyvin näkyy. Moderni asutus usein estää arkeologisen työskentelyn, niin täälläkin. Liki vuosi sitten linnoituksen muureja vaurioittivat Syyrian hallituksen ammukset -- dokumentaatiota tapahtumista löytyy esim. täältä: 

Haikailen takaisin Syyriaan, sellaiseen Syyriaan, missä valtaapitävät ja siitä vastuussa olevat eivät tuhoa omaan kulttuuriperintöään. Ainoa lohtuni/toivoni on, että tuhoajat vielä jonain päivänä joutuvat siitä vastuuseen.




2 kommenttia:

  1. Tuo on tosiaan surullista, kun joutuu lukemaan kulttuurin ja historiallisesti tärkeän aineiston tuhoutumista. Erityisesti se suututtaa, kun sitä tehdään tahallaan tai piittaamattomuuden takia. Usein itse kiroan mielessäni, kuinka paljon sellaista mielenkiintoista en voi koskaan saada tietää, koska historian vaikuttajat ovat halunneet tuhota poliittisesti, uskonnollisesti tai muuten vaan epäsopivaa ainesta. Joskus jopa kokonaiset kulttuurit ovat tuhoutuneet ja kadonneet sen seurauksena. Erimerkiksi maya-kulttuurin kukoistuksen ajalta oli jäänyt maailmalle perinnöksi tuhansia koodekseja, kirjoja, johon sivilisaation tietämys ja historia oltiin kirjattu. Ikävä kyllä espanjalaisvallottajat katsoivat ne pakanallisen uskonnon välineinä tuli tuhota ja vain 4 koodeksia on säilynyt meidän päivään asti.

    VastaaPoista
  2. Juuri sitä, surullista tämä on Onni. Iso osa maailman kulttuuriperinnöstä on kuitenkin tuhoutunut ymmärtämättömyyden vuoksi ja se mitä pidetään suojelemisen arvoisena on vaihdellut vuosisatojen- ja tuhansien kuluessa. Uskonnollisilla maailmankatsomuksilla on hyvin usein vaikutusta ja ymmärtämättömyyttä ilmenee silkasta tiedon puutteesta. Kulttuuriperinnön suojeleminen on suhteellisen uusi ilmiö. Syyrian tapauksessa erityisen puistattavaa on se, että nykyinen hallinto on sitoutunut Unescon suojelusopimuksiin ja heillä on vastuu myös kriisitilanteissa suojella (eikä itse tuhota) kulttuuriperintökohteita. Tätä ei voi selittää ymmärtämättömyydellä. Syyrian muinaismuistot kärsivät suhteellisen vähän esim. viime vuosisadan maailmansotien aikana ja nyt kahdessa vuodessa on ilmeisesti tuhoutunut paljon sellaista mitä ei koskaan saada takaisin. Murheellista.

    VastaaPoista