keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Mitä luin tänään: Satumainen Syyria -- "historian huonoimmin ajoitettu matkakirja"

Eräs toimittaja muistutti minua maanantaina eräästä kirjasta, jota olin ohimennen vilkaissut Akateemisessa Kirjakaupassa 
mutta jota en ehtinyt sillä hetkellä jäädä sen enempää tutkimaan ja joka sittemmin oli päässyt karkaamaan mielestäni. Illalla ennen teatteriin menoa (Svenska Teatern: En familj) kävin sen sitten nappaamassa mukaani: Brooke Allen, Satumainen Syyria. Matka loisteliaan kulttuurin ja historian maahan, suomennos Eila Salomaa (Into 2013) = http://www.intokustannus.fi/kirja/satumainen_syyria/. Vilkaisuni oli tapahtunut nopeasti ja mieleen jäi epäilys kirjasta -- mikä innokas kustantaja ja miksi julkaista Syyriaa käsittelevä matkakirja juuri nyt kun maassa riehuu sisällissota ja UM vakavasti kehottaa matkailijoita välttämään maata? Ja ansaitsiko kirja niin näyttävän esillepanon Suomen parhaassa kirjakaupassa?
Lähi-idän muinaisuuteen perehtyneen ammattilaisen kannalta on usein tuskastuttavaa lukea matkakirjallisuutta, varsinkin modernimpaa. Allenkin toteaa, ettei Syyriaan tulla kauniiden maisemien tai erinomaisen herkullisen ruoan, vaan historiallisten monumenttien vuoksi (s.26). Aikaisempien vuosisatojen kirjoittajien tekstiä lukee usein suurella mielenkiinnolla, koska heillä on usein antaa sellaisia yksityiskohtia, kuvauksia ja etenkin kuvitusta, joita sellaisenaan ei enää ole tarjolla. Mutta nykyajan matkailijat harvoin perehtyvät taustakirjallisuuteen huolellisesti ja vaikka he olisivatkin lukeneet jotain, asiat saatetaan ymmärtää väärin ja ajoitukset ovat epätarkkoja.

Allenin kirjasta en juurikaan löytänyt asiavirheitä ja nautin sen lukemisesta alusta loppuun, vaikka se ei sisällöllisesti tarjonnut uutta. Allen on lukenut Gertrude Bellinsä ja T.E. Lawrencensa ja tukun muuta Syyriaan liittyvää kirjallisuutta ja tarjoaa viitteineen myös lukijalle pääsyn lähdeteoksiinsa. Historiallinen termi heettiläisten kulttuuriperintöä jatkaneista kaupunkivaltioista "Neo-Hittites" on käännetty "uusheettiläisiksi" (esim. s. 155) kun Suomessa käytetään saksan vastaavasta "Späthethiter" käännettyä = "myöhäisheettiläinen". Tämä on kuitenkin hyvin pieni muotoseikka, samoin kuin se, että schwarma-kebabista on tullut schwarma-piirakka. Tavallista lukijaa ne tuskin millään tavalla häiritsevät tai johtavat harhaan.

Kirjassa on niin monta hyvää ja antoisaa kohtaa että saatan palata siihen vielä myöhemmissä postauksissa. Tässä vain päällimmäiset tuntoni että pääsen jakamaan tietoni ja ihastukseni mahdollisimman pian.

Allen on kiertänyt Syyriaa ennakkoluulottomasti ja korostaa useassa kohdassa sitä, miten vääriä käsityksiä etenkin amerikkalaisilla maasta saattaa olla. Hän on myös ymmärtänyt Syyrian historian pohjimmaisen jatkuvuuden -- sen miten samat suuntaukset ja aiheet ja kulttuuriset piirteet putkahtivat esiin yhä uudestaan. Uskonto ja sodankäynti ja taide saattoivat muuttua aikakaudesta toiseen, mutta niiden välillä oli aina vahva alueellinen yhteys, jonka ansiosta monet tavat pysyivät pohjimmiltaan samoina, niin erilaisilta kuin ne pinnallisesti saattoivatkin näyttää (s. 33). Olen vaikuttunut siitä, että Allen on sisäistänyt yhden olennaisen asian: Syyrian nykypäivää ja ilmiöitä on mahdotonta tutkia ja tulkita jos ei tunne alueen menneisyyttä aina ensimmäisten kaupunkivaltioiden syntymästä saakka. 

Allen edelleen korostaa jo Gertrude Bellin esille tuomaa lähi-itäläisten suvaitsevaisuutta, jota kaikkien niiden, jotka eivät Syyriassa ole koskaan olleet, on vaikea ymmärtää (s. 34). Meitä pelotellaan lähes päivittäin ääri-islamisteilla ja ajattelemme usein, että esimerkiksi kristinuskolla ei ole siellä mitään sijaa. Saman ystävällisyyden jota Allen koki, olen myös minä kokenut.

Allen kehuu Deir ez-Zorin erinomaista arkeologista museota, jossa vain harvoin käy turisteja (s. 114). Museon erinomaisuuden salaisuutena on saksalaiset kollegat, jotka aikoinaan ovat auttaneet museon näytteilleasettelussa. Samaisessa kaupungissa, Eufratin ylittävällä sillalla hän miettii miten Gertrude Bell vielä näki vuohennahasta tehtyjen "uimatyynyjen" käyttäjiä ylittämässä jokea -- jo muinaisilta assyrialaisilta tunnettu tapa (s. 113):
Assyrialainen reliefi Nimrudista, n. 870 eaa, London, British Museum.
Kuvalähde: B. Hrouda, Der Alte Orient (1991) s. 345.
Myöhäisheettiläisten ja muiden pohjoissyyrialaisten rautakautisten kansojen ja kullttuurien tutkijana pidin sympaattisena sitä, että Allen ei tuomitse Tell Halafin karyatidi-patsaita, joiden jäljennökset koristavat Aleppon Kansallismuseon sisäänkäytiä, rumiksi tai groteskeiksi (niin kuin siteeraamansa Ross Burns). Tämä vaikutti meistä täysin kohtuuttomalta. Meidän oli helppo pitää Tell Halaf-figuureista (s. 158).
Sympaattista Allenissa ja hänen matkakumppaneissaan on se, että he Aleppossa asuvat -- kaikkien paikallisien hyvien neuvojen ja kehotusten vastaisesti -- kuuluisassa ja romanttisessa hotelli Baronissa (s. 84-88). He ovat viihtyneet hieman nuhruisessa mutta tunnelmallisessa, armenialaisen perheen omistamassa paikassa sen sijaan, että olisivat rikastuttaneet kansainvälisiä hotelliketjuja. Olen itse yöpynyt Baronissa pari yötä, mutta muutoin joutunut mukautumaan muihin puolestani järjestettyihin majoituksiin. On totta, että Baron on ehkä hieman kulunut (mutta ehdottoman siisti) eikä vastaa nykymatkailijoiden laatuvaatimuksia, mutta harvassa paikassa muualla voit enää yöpyä samassa huoneessa kuin Agatha Christie tai T.E. Lawrence. On sääli, että paikka näytti jo ennen kriisiä kärsivän taloudellisista ongelmista ja pelkäsin, että se voitaisiin sulkea minä päivänä tahansa.

Jos kirjasta pitää lausua jokin kritiikin sana niin se voisi olla ulkoasu, johon on panostettu ainoastaan minimaalisesti. Kuvat ovat pieniä ja mustavalkoisia eivätkä välitä Syyrian satumaisuutta kovinkaan hyvin. Toisaalla ymmärrän tämänkin ja vastapainoksi liitän tähän muutaman oman kuvani:
Allen itse kuvaa teostaan jälkisanoissa historian huonoimmin ajoitetuksi matkakirjaksi (s.282). Näen asian toisin siinä mielessä, että voimme kiittää Allenia tämän loistavan kirjan julkaisemisesta aikana, jolloin Syyriaan voi tehdä ainoastaan tämänkaltaisia virtuaalimatkoja ja hänen avustuksellaan se onnistuu erinomaisesti. Kirjan suomennos on myöskin katsottava kulttuuriteoksi, koska vaikka suomalaiset osaavatkin hyvin englantia niin tämänkaltaiset kirjat harvoin tunkeutuvat lukijoiden tietoisuuteen. Suosittelen lämpimästi kirjan lukemista -- siihen on vangittuna sellainen pala kulttuurihistoriaa, joka ei koskaan enää palaa. Syyrian lasten mieli on järkkynyt ja traumat siirtyvät vielä seuraavallekin sukupolvelle. Jälleenrakennuksessa he tarvitsevat ihmisiä, jotka lähtevät Allen matkassaan Syyriaan heti kun se joskus tulevaisuudessa on taas mahdollista.


4 kommenttia:

  1. Kiitos arviosta! En ollut kuullutkaan tästä teoksesta tätä ennen, mikä on erikoista sillä seuraan Lähi-idän matkakirjallisuutta aika tarkkaan. Tämäkö on siis matkakertomus eikä matkaopas? Sittenhän ei haittaa yhtään, että kirja ilmestyi tämmöisenä aikana - en minäkään lähtisi nyt esim. Afghanistaniin, mutta nautin kovasti aluetta käsittelevästä matkakirjallisuudesta.

    Oletko lukenut Robert Tewdwr Moss'in kirjaa Cleopatra's Wedding Present? Se on toistaiseksi paras Syyrian matkakertomus, minkä olen lukenut, mutta siinäkin on muutamia ärsyttäviä virheitä historiasta. Mutta se on muuten sympaattinen kuvaus Syyriasta ja siksi lukemisen arvoinen.

    Mikähän on syynä, että Jemenistä, Iranista, Iraqista, Iranista ja Afghanistanista on vaikka kuinka paljon laadukasta matkakertomusta saatavana, mutta Syyriä, Lebanon ja Jordan on alue, josta ei tunnu löytyvän mitään hyvää?

    VastaaPoista
  2. Kyllä Geshtin, tämä on enemmän matkakertomus kuin matkaopas. Enkä ole lukenut Cleopatra's Wedding Presentiä -- kiitos vinkistä! En lue systemaattisesti muuta kuin oman alani tutkimuskirjallisuutta ja muutoin löydän mitä löydän, uusien ja vanhojen kirjojen kaupoista. Enkä tiedä mitään syytä sille, miksi matkakirjoittajat karttavat Syyriaa, Libanonia ja Jordaniaa -- ei se voi johtua siitäkään, että niiden historia ja nykypolitiikka olisivat jotenkin mutkikkaampia kuin Jemenissä, Iranissa jne. :).

    VastaaPoista
  3. No, ei kyllä Jemenin, Iranin ja Afghanistanin politiikka ole yhtään yksinkertaista! Mutta ehkä alue ei ole ollut niin kansainvälisen politiikan näyttämönä kuin nämä muut maat? Ja Jemenin mielenkiinnon ehkä selittää se, että se on muuten vain niin epätyypillinen Arabimaa?
    -Otto

    VastaaPoista
  4. Laskin Geshtin leikkiä -- siis tuosta yksinkertaisuudesta/monimutkaisuudesta :). Jemeniä ympäröi erityinen salaperäisyyden verho -- ehkä se sen vuoksi vetää puoleensa. Myös Allen on hieman sitä mieltä, etteivät ihmiset tiedä esim. Syyriasta tarpeeksi jotta he voisivat kiinnostua siitä ylipäätään niin että edes harkitsisivat matkaa. Libanon kärsii ehkä vieläkin jo kauan sitten päättyneen sisällissodan mielikuvista & Jordaniaa kohtaan (Petraa lukuunottamatta) en jaksa itsekään tuntea mitään valtavaa mielenkiintoa.

    VastaaPoista