sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Firenze la bella 3

Assyriologi hurahti Firenzen kauneuteen. Aamulla ensin Arkeologisessa museossa. Suurin osa kuvista on vielä oikeassa kamerassa, mutta eilen ymmärsin miten helppo iPadillä on kuvata huikeita kattoja, kupoleita, maalauksia. Hurahdin kattojenkin kuvaamiseen.
Arkeologisen museon egyptiläisesineiden salien katot on joskus aikoinaan maalattu "egyptiläisiksi" peittäen alkuperäiset maalaukset. Yritettiinkö tässä salissa taas ottaa esille vanhempi kerros, on epäselvää. Oudon näköinen se ainakin oli.

Uffizin galleria on pyörryttävä paikka, vaikka siellä ei saakaan valokuvata. Kuvasin siis vain ikkunamaisemia ja pari kattomaalausta... Kaikkia en tähän laita, vielä, vaikka kuinka tekisi mieli.
Uffizin ikkunoista avautui maisemia, jollaisia näkee vain postikorteissa ja unissaan.
Hetkessä kirpakka tuuli oli pyyhkinyt pilvet mennessään -- sen kylmyyden sain kokea kun vihdoin tuntien haahuilun jälkeen astuin jälleen ulos. Huomenna on aamulla vielä aikaa ennen kuin paluu karuun arkeen tapahtuu...

4 kommenttia:

  1. Karu arki, LOL! Onneksi kuitenkenkaan ei stendahlin syndrooma iskenyt!

    VastaaPoista
  2. Arki ON karu, eikä sitä vielä tiedä vaikka syndrooma iskisi huomenissa, ennen kotiinpaluuta. Aina kun pääsee "omiensa" (= hetitologit & assyriologit) pariin kokoustamaan, tekee se sielulle todella hyvää. Ja kaikki nämä kauniit patsaat, kattomaalaukset, Firenze la bella. Olen ihan myyty. Vaikka eihän Firenze tietysti ole Roma. Aeterna. :).

    VastaaPoista
  3. Kaunista, niin kaunista - sekä kattomaalaukset että maisemat! <3 Tykkään kovasti noista kuvista, joissa itsekin vähän vilahdat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. iPad on avannut uusia mahdollisuuksia kuvaamiselleni & poistanut osittain valokuvatuksi tulemisen kammoani :).

      Poista