Assyriologin viikko oli erittäin täynnä kaikenlaista, etupäässä mielenkiintoista. Viime maanantaina olin Turussa puhumassa aiheesta: Irakin, Syyrian ja Turkin kulttuuriperintö: nykytila tutkijan näkökulmasta. Tiistaina piipahdin puolison kanssa (tällä kertaa kutsuttu osapuoli) Amoksella 100 vuotta tulevaisuutta - näyttelyn avajaisissa. Se esittelee suomalaisten yritysjohtajien ja talouselämän vaikuttajien muotokuvia itsenäisyyden ajalta.
Äkkiseltään voisi ajatella, että tässä on nyt maailman tylsin näyttely -- maalauksia pönöttävistä pomoista... Kuvien ja muotokuvien valmistus on kuitenkin yksi niistä asioista, jotka vievät meidät aivan kulttuurimme alkujuurille asti -- muinaiseen Mesopotamiaan, minnekäs muualle. Pitkään kuvat hallitsijoista tai muista merkkihenkilöistä eivät kuitenkaan olleen muotokuvia meidän ymmärtämällä tavalla. Tärkeää ei tuolloin ollut fyysinen yhdennäköisyys esimerkiksi patsaan esittämän henkilön kanssa, vaan silloin kuvaan tavalla taikka toisella liitetty nimi oli olennainen osa muotokuvaa. Patsaaseen kirjoitettu nimi myös yhdisti kuvan erottamattomalla tavalla itse henkilöön. Jos tuhosit muotokuvan, tuhosit samalla myös sitä esittäneen henkilön ja/tai hänen muistonsa. Kuva tai muotokuva ei siis ollut pelkkä kuva vaan osa ihmistä.
Perinteisiä "moderneja" muotokuvia on valmistettu jo vuosisatoja ja jollain tavalla tuntuu, että koko genre on hieman jämähtänyt paikoilleen. Tämä saattaa johtua myös siitä, että muotokuvia teetettäessä kuvan tilaajalla on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa lopputulokseen ja vain harvoin, ilmeisesti, uskalletaan kokeilla jotain uutta. Silloin, varsinkin maalauksissa, huomio kiinnittyy (tahtomattaankin) taustaan: usein henkilön kanssa kuvatut maisemat ja/tai parafernaaliat kertovat jotain heidän juuristaan, nykyisestä kontekstistaan, ammatistaan tai harrastuksistaan. Lempilemmikki saattaa myös tulla kuvatuksi mukaan.
Lähes kaikki näyttelyn muotokuvat kuuluvat tähän hyvin perinteiseen genreen. Esittelylehtisessä kysellään miksi Antti Favénin (1882-1948) maalaamassa Gösta Serlachiuksen (1878-1942) muotokuvassa karttapallo näyttää Afrikkaa ja Aasiaa (Mänttää ei edes oikein näy). Sitä minäkin jäin ihmettelemään.
Hienoinen yllätys oli Jorma Ollila (1950-), joka on ilmeisesti tahtonut tulla kuvatuksi kuin yliopisto-oppinut, taustalla kun on tummasävyinen hylly täynnä mielenkiintoisen näköisiä vanhemmanpuoleisia kirjarariteetteja. Tämä Adrian Gottliebin teos ei millään tavalla erottuisi esimerkiksi Helsingin yliopiston vanhan puolen luentosalien kuvagallerioissa.
Näyttelyn perältä löytyi kuitenkin valtavan mielenkiintoinen yllätys: Saara Ekströmin vain muutama vuosi sitten valmistunut Saara Ekströmin "videomuotokuva" Björn Teiristä (1969- ). Vihdoinkin jotain uutta! Jäin lumoutuneena katsomaan kuvassa lenteleviä perhosia, miettimään karttapallon ja pöydälle asetetun kukkavaasin, mutta erityisesti seinälle kiinnittettyjen lentokoneenkuvien merkitystä. Hieman petyin kuitenkin, kun lehtisestä luin, että nämä parafernaaliat on ilmeisesti lainattu alankomaalaisesta taiteesta ja "... näyttävät siksi viittaavan enemmän muotokuvamaalauksen traditioon kuin itse muotokuvattavaan". Ja minä kun luulin, että tässäpä kiehtova ja mysteriöösi tavaratalonjohtaja! Yhtäkaikki, Amokselle kannattaa mennä katsomaan nämä kuuluisat herrat (ja muutama rouvakin on päässyt mukaan), ja etenkin Ekströmin Teir!
Tämän aurinkoisen sunnuntain kohokohta oli pyrähdys Galleria Saimaan. Siellä on nyt kolmen viikon ajan esillä Anja Karkku-Hohdin guasseja. Viikko sitten näin sosiaalisessa mediassa kuvan työstä, josta välittömästi tuli tunne, että se on minulle tehty. Leijona! Harvoin sydämeni sanoo niin vahvasti, että taideteos on pakko saada, tämä puhutteli minua jo ennen kuin olin nähnyt sen oikeasti. Kolmen viikon päästä haen sen ja ripustan tänne työhuoneeseeni. Inspiroimaan tutkimuksiani muinaisista leijonista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti