Kirjoja, jotka löytävät luokseni

Vasta kaksi viikkoa sitten assyriologi nautti auringosta ja jäätelöstä Ostian Lidolla, oli runsas parikymmentä astetta lämmintä... Ja nyt tätä kirjoittaessani, kotona työpöydän ääressä, ulkona pyryttää lunta. Talvi tuli yllättäen. Osa vaahteranlehdistä putosi vasta lumen jälkeen.

Nyt Italiassa on ollut pahoja maanjäristyksiä, idempänä Välimerellä muunlaista levottomuutta, jotka eivät voi olla vaikuttamatta mielenrauhaani. Sielu etsii elämään hyviä ja positiivisia puolia. Rooman matkan jälkeen sain lahjaksi kirjan, joka tuotti erityistä iloa. 

Kirja kuuluu kirjastossani ryhmään "kirja, joka löytää luokseni". Nämä eivät ole kirjoja, jotka sattumalta ajautuvat laukkuusi tai kotiisi, joita sattumalta saadaan. Erityisesti nämä eivät ole kirjoja, joista ei ennestään tiedetä mitään. 

Noin kolmekymmentä vuotta sitten kirjan löytyminen tapahtui minulle kenties ensimmäisen kerran. Olin aloittanut opinnot Tübingenin yliopistossa. Koko ensimmäisen vuoden ajan opiskelijat ja muutkin puhuvat heitä lapsina tai nuorina innoittaneesta kirjasta: C.W. Ceramin, Götter Gräber und Gelehrte (Rowohlt 1949). Teos oli aikansa bestseller, se on käännetty 28 kielelle ja sitä on myyty aikojen saatossa yli viisi miljoonaa kappaletta. Suomennos Muinaisaarteita etsimässä ilmestyi 1951 Lauri Hirvensalon kääntämänä (WSOY). Minä en ollut koskaan kirjasta sitä ennen kuullutkaan ja minua ahdisti useissa keskusteluissa se suuri toiseuden tunne, kun en ollut osallisena tuosta kollektiivista muistosta ja lukukokemuksesta. Tübingenin kirjakaupassa hypistelin usein Ceramin myöhempiä painoksia (ja sitä on edelleen saatavilla, lähes jokaisessa kirjoja myyvässä paikassa) ja joka kerralla olin vähällä ostaa sen. Jokin alitajunnassa kuitenkin esti minua, ceramit jäivät kauppoihin. Kunnes jossain vaiheessa olin lukukausilomalla äitini luona ja imuroin hänen kirjahyllyjään. Alhaalla, päästävedettävän puusohvan takaisessa hyllyssä ne lymysivät, himoitun  opuksen lisäksi myös hetitologian tutkimushistoriaan perehdyttävä Enge Schlucht und schwarzer Berg (Rowohlt 1955). Isäni oli ne aikoinaan hankkinut ja lukenut. Minun ei siis pitänyt ostaa tuota kirjaa, vain odottaa, että se löytää luokseni. 

Nyt minulle kävi jotakuinkin samalla tavalla. Ennen Rooman matkaa postasin Axel Munthesta. Moni ei tiedä, että Axelin sukulainen Gustaf Munthe (1896-1962), oli niinikään kirjailija, joka julkaisi taidehistoriallisia teoksia, matkakertomuksia ja romaanejakin, sekä Axel Munthen biografian. Gustaf oli myös suuri Suomen ystävä, matkusti talvisodan aikana USAan ja hankki sieltä maamme tueksi miljoonia dollareita.

Jo vuosia sitten olin lainannut kirjastosta Gustaf Munthen matkakirjan Orientaliskt. Reseskildringar från Turkiet, Syrien och Mesopotamien (Söderström & C:o Förlagsaktibolag 1928). Pidin aikoinani erityisesti tässä matkakirjassa olevasta 1920-luvun nuoren Turkin tasavallan kuvauksesta. Antikvaarisissa kirjakaupoissa teos ei tullut eteeni kuin vasta tänä syksynä. Muutamia kertoja Hagelstamilla olen silittänyt nahkaselkäistä kappaletta ja ihaillut sen lumoavia mustavalkoisia kuvia. Yhtä monta kertaa olin sitä mieltä, että nyt maksan sen ja jatkan kirjan ihailemista kotona. Ja jokin näkymätön käsi esti minua tekemästä niin. Syy oli ilmeinen -- ystävän omistama kappale löysi luokseni kahvilaan, yllättäen, ilman että olisimme keskenämme siitä puhuneet. Rakastan tällaista näkymätöntä yhteyttä ihmisten välillä. Silloin elämä on erityistä, kaunista ja täynnä mielekkyyttä. Ja lahjaksi saatu kirja on tietysti paljon arvokkaampi kuin itse hankittu.

Munthe matkustaa kirjassa junalla Anatolian halki Syyriaan. Aleppon kohdalla hän heti aluksi painottaa sen puhtautta ja kertaa lukuisia kaupunkia kohdanneita hävityksiä, vaikkei niissä kovin syvälle historiaan ulotukaan. Vaikka meitä tänään ei sinänsä lohduta se, että vuoden 1822 maanjäristyksessä kuoli kaksi kolmasosaa kaupungin väestöstä, voimme kuitenkin, kaiken siviileihin kohdistuvan raakuuden keskellä ja tuhoutunutta kulttuuriperintöä ajatellessa, luottaa ikuisen kaupungin nousevan tämänkin katastrofin jälkeen tuhkasta. Silti Aleppon ihmisiä ja muinaismuistoja tulisi suojella nyt. 

Lumipyry äityy, eilen oli enemmän valoa Espoonlahden yllä. Runsaan parin viikon päästä Pariisiin!