Looking forward to Istanbul

Olin tänään laitoksellamme tapaamassa Aino Hätistä, joka kirjoittaa Assyriologian väitöskirjaansa Heidelbergissa Stefan Maulin oppilaana. Myös Heidelbergissä jatko-opiskelijat saavat oman avaimen laitoskirjastoon -- luksus, josta täällä Helsingissä saa vain haaveilla. Tübingenissä opiskellessani myös minulla oli avaimet kahteen laitoskirjastoon ja se edisti nopeahkoa valmistumista huomattavasti. Suomessa haluttaisiin että opiskelijat valmistuisivat nopeammin, mutta kyllä heille pitäisi luoda paremmat mahdollisuudet siihen. Helsingin yliopiston kirjastojen aukioloajat ovat viimeisten runsaan 20 vuoden aikana vain lyhentyneet, eikä omia avaimia voi saada. Vanha HYK, nykyinen Kansalliskirjasto oli aikoinaan myös sunnuntaisin auki -- silloin ulkopaikkakuntalaiset tutkijat saattoivat tulla viikonlopuiksi Helsinkiin tekemään töitä. Kaisa -kirjasto on hieno, mutta aukioloajat ovat varsinkin brittien ja amerikkalaisten yliopistojen kirjastoihin verrattuna hyvin lyhyet (osa jopa 24h auki).

Paluumatkalla bussin ikkuna & ikkunasta näytti tältä:

Ei siis ihme, että odotan innolla ensiviikkoista työrupeamaa Istanbulissa -- aurinkoa, lämpöä ja Bosporilla puhaltavaa tuulta:

Jospa aivotkin siellä sitten kirkastuvat...

Mitä tapahtui eilen: Bellinossa ja Kirjavassa Linnussa

Tukka on, varsinkin naisille, pääasia. Monet puhuvat huonosta tai hyvästä tukkapäivästä ja jos on huono tukkapäivä eivät muutkaan asiat tahdo oikein sujua. Maailmalla kulkiessani olen huomannut, että miehet muistavat minut pääasiassa hiuksieni perusteella: jos hiukseni ovat ensikohtaamisessa olleet lyhyet, he eivät tunnista minua pidemmillä hiuksilla ja päinvastoin. Opiskellessani Tübingenissä pitkät vaaleat hiukset symboloivat professoreille (suurimmalta osaltaan miehiä) kiltteyttä ja kunnollisuutta. Kun sitten "silloin jo exäni" tuli ja leikkasi ne lyhyiksi, olivat reaktiot aika lailla tyrmistyneitä. Hiukseni ovat lyhentyneet ja kasvaneet säännöllisen epäsäännöllisesti. 

Äidilläni oli elämänsä ajan valtavan pitkät tummat hiukset ja hänen tavaramerkkinsä oli muhkea nuttura takaraivossa. Kunnes hän sairastui syöpään ja sairaus vei hiukset. Leikkautin silloin omanikin lyhyenlyhyiksi ja vasta nyt olen pikkuhiljaa rohjennut kasvattaa niitä pidemmiksi.

Palattuani Suomeen 21 vuotta sitten löysin itselleni hyvän kampaajan läheltä uutta asuinpaikkaani. Sen jälkeen hiuksiini ei ole kajottu missään muualla kuin BELLINOssa, Hietalahdenkadulla = http://www.bellino.fi/ Tarjalla on ollut olennainen rooli sekä hyvässä arjessa että kaikissa elämäni isoissa tapahtumissa sen jälkeen: häät, HYYn lukuisat vuosijuhlat, PPOn vuosijuhlat, väitös, promootio ja TPn valtiovieraluillallinen jne.

Eilen istuin jälleen Tarjan tuolissa.

Muinaisessa Lähi-idässä hiukset olivat myös pääasia. Varsinkin hallitsijoilla on aina kauniisti kammatut hiukset:

Salmanassar IIIn hiustyyliä, 800-luvun eaa puoliväli. Korkeus 1,9m.
Patsas löydetty Assurista, Istanbulin arkeologinen museo Inv. 4650

Erityisesti pidän kuitenkin Kreikan arkaaisen ajan patsaiden kampauksista:

Nuorukainen nimeltä Kroisos, löydetty Anavyssoksesta. Korkeus: 1,94m.
Ateenan Kansallismuseo Inv. 3851.

Muinaisessa Assyriassa hiuksia käytettiin myös rituaaleissa, jotka nykyihmisestä vaikuttavat erikoisilta ja jännittäviltä poppaskonsteilta. Jos haluat tietää miten hiukset liittyvät noituuteen ja sotaan niin lue Daniel Schwemerin artikkeli englanniksi tästä:
http://www.altorientalistik.uni-wuerzburg.de/fileadmin/04080300/_temp_/Schwemer_Iraq_69.pdf

Ennen Bellinoa poikkesin Yrjönkadulla antikvariaatissa nimeltä Kirjava Lintu. Miltei aina tarttuu jotain mukaan. Eilinen löytöni oli Arthur Hjeltin ja Felix Jonassonin kuvakirja Raamatun Maisemia (1929).

Neljän euron edulliseen hintaan. Esipuhe huokuu mennyttä maailmaa, se alkaa sanoilla:

Raamatun merkkipaikat ovat meille kaikille lapsuudestamme nimeltä tunnetut. Useat näistä paikoista ovat meille yhä tuttuja, eivät tosin Raamatusta vaan Lähi-idän eri kriisien, sotien ja konfliktien tapahtumapaikkoina. Hjeltin mielestä palestiinalaiset maisemat ovat pitkälti samanlaisia kuin Jeesuksenkin aikaan. Mutta: Sitävastoin ei tarvinne mainita, että automobiilit, jotka ovat Palestiinassa yleisessä käytännössä, ja petroolikanisterit, joita Palestiinan naiset valitettavasti mielellään käyttävät vanhojen, koristeellisten saviruukkujen sijasta, ovat uuden uutukaisia ilmiöitä, jotka huonosti sopeutuvat maan raamatulliseen luonteeseen. Edellisessä postauksessani jo mainitsinkin sen, että rakastan vanhojen mustavalkoisten kuvien tunnelmaa. Vaikutuksen tekee edelleen monien paikkojen unenomainen tyhjyys -- tänään asutuskeskukset ovat paisuneet  ja peittäneet alleen laajoja alueita. Hjeltin kokemat maisemat ja tilat ovat varmasti lähempänä raamatullisia todellisuuskuvia.

Damaskoksen tie ei enää näytä tältä. 

Minne haikailin tänään: Qal’at el-Mudiq

Kevätaurinko kyllä paistaa, mutta on niin kylmä että lumet sulavat vain hyvin hitaasti. Vanhat luuni kaipaavat lämpöä ja hellettä! Aivonikin tuntuvat kunnolla heräävän kohmeesta vasta kun mittari näyttää vähintään +25C. Haikailen paikkoihin minne tällä hetkellä on vaikeaa päästä fyysisesti -- kuten Syyriaan. Skannaan tietokoneelleni kuvia kirjoista, rakastan esimerkiksi tätä: Rene Dussaud/P. Deschamps/H.Seyrig, La Syrie antique et médievale illustrée (1931). Siinä on viehättäviä, mustavalkoisia, menneen maailman nostalgiaa tihkuvia kuvia arkeologisista kohteista ja esineistä. Ilmakuvat ovat suosikkejani -- unelmani on linnun lailla voida lentää Lähi-idän halki ja tarkastella paikkoja yläperspektiivistä. Lentokoneetkin ovat ihan mukavia, mutta kiitävät usein nousuja ja laskuja lukuunottamatta niin korkealla ettei paikkoja näe kunnolla.

Tänään jäin miettimään Qal'at el-Mudiqia -- keskiaikaista linnoitusta, joka peittää alleen vanhempaa asutusta. Qal’at el-Mudiq on klassinen Lähi-idän rauniokumpu, täynnä kerrostunutta historiaa.

Rene Dussaud/P. Deschamps/H.Seyrig, La Syrie antique et médievale illustrée (1931), pl. 106.

Rauniokummun läheisyyteen rakennutti Seleukos I Nikator noin v. 300 eaa hellenistisen kaupungin ja nimesi sen Apameaksi persialaisen vaimonsa Apamean mukaan. Alkuperäisestä Apameasta ei ole säilynyt juuri mitään, roomalaiset rakensivat sen päälle kilometrejä pitkät pylväskatunsa ja päällystivät useiden rakennusten lattiat henkeäsalpaavan kauniilla mosaiikeilla.

Qal'at el-Mudiqin keskiaikaisten muurien sisäpuolella, vuosituhantisten kerrostumien päällä asuu yhä ihmisiä niin kuin yllä olevasta ilmakuvasta hyvin näkyy. Moderni asutus usein estää arkeologisen työskentelyn, niin täälläkin. Liki vuosi sitten linnoituksen muureja vaurioittivat Syyrian hallituksen ammukset -- dokumentaatiota tapahtumista löytyy esim. täältä: 

 https://www.facebook.com/Archeologie.syrienne

Haikailen takaisin Syyriaan, sellaiseen Syyriaan, missä valtaapitävät ja siitä vastuussa olevat eivät tuhoa omaan kulttuuriperintöään. Ainoa lohtuni/toivoni on, että tuhoajat vielä jonain päivänä joutuvat siitä vastuuseen.

Rauniokummun läheisyyteen rakennutti Seleukos I Nikator noin v. 300 eaa hellenistisen kaupungin ja nimesi sen Apameaksi persialaisen vaimonsa Apamean mukaan. Alkuperäisestä Apameasta ei ole säilynyt juuri mitään, roomalaiset rakensivat sen päälle kilometrejä pitkät pylväskatunsa ja päällystivät useiden rakennusten lattiat henkeäsalpaavan kauniilla mosaiikeilla.

Mitä näin tänään: Aleksanteri ja Beyond Babylon

Kansalliskirjastosta lähtiessäni kuvasin Aleksanterin, ylhäisessä yksinäisyydessään.

© S.Aro

Aleksanteri on viime aikoina esiintynyt julkisuudessa useinkin -- Helsingin yliopisto kun on kieltäytynyt palauttamasta sitä Turkuun. Onneksi Aleksanterin kohtuuttoman pitkäksi venynyt ulkoilu rauta-aidan takana päättyy, vaikka hän ei enää pääsekään päärakennuksen suuren juhlasalin keskipisteeksi. Liisa Lindgren on kirjoittanut valaisevan esinebiografian tämän pronssisen "pystin" vaelluksesta: Keisari Kiertolaisena -- Aleksanteri In rintakuvan vaiheita:
www.hel.fi/static/kulke/unioninakseli/kansalliskirjasto/index.html#/38/. Aleksanteria ei kuulemma palauteta kaiken keskipisteeksi päärakennuksen suureen juhlasaliin. Se kuitenkin restauroidaan ja siirretään yliopiston museon tiloihin. Huonomminkin Aleksanterille olisi voinut käydä.

© S.Aro

Assyriologille Aleksanterin tekee mielenkiintoiseksi se, että hän/se on yksi helmi pitkälle ulottuvassa hallitsijapatsaiden nauhassa joka ulottuu -- yllätys yllätys -- muinaiseen Mesopotamiaan. Hyvin pian sen jälkeen kun siellä keksittiin kirjoittaa savitauluille, alettiin kirjoittaa myös kiveen ja valmistaa kivestä hallitsijapatsaita. "Näköisyyteen" ei juuri panostettu mutta henkilön tunnistamiseksi patsaaseen kaiverrettiin nimi.

Lugaldalu Adabista, n. 2400 eaa. Patsaan korkeus 78 cm. Istanbulin arkeologinen museo Inv. 3235 © S.Aro

Historian pitkässä jatkumossa hallitsijapatsaille ei aina ole käynyt niin hyvin kuin Aleksanterille. Patsaiden erikoisista kohtaloista kerron toiste lisää, ne ovat usein traagisia ja eriskummallisia ja aina niitä tuhotaan -- harva on säilynyt "hengissä"...

Ennen Kamppia kiersin vielä Akateemisen Kirjakaupan kautta. Haahuilen siellä usein ja mielelläni --  AKAssa ansaitsin kauan sitten opiskelurahoja, tunnelma on kiireetön ja usein inspiroiva. Tänään tein löydön: J.Aruz/K.Benzel/J.M.Evans (eds.) Beyond Babylon. Art, Trade, and Diplomacy in the Second Millennium B.C. (2008). Se on ilmestynyt aikoinaan samannimisen näyttelyn (Metropolitan Museum of Art, New York) oheiskirjaksi, kuvat ovat upeita ja artikkelit korkealuokkaisia. Kirjaa ei oltu pilattu myöskään hinnalla, 18.90€. Ilostuin kovasti, koska se on hyödyllinen ja tarpeellinen ensi syksyn luentoni kannalta eikä sitä ole saatavilla täkäläisissä tutkimuskirjastoissa.

Kotimatkalla YLE1n Kultakuumeen toimittaja soitti ja pyysi puhelinkommenttia iltapäivän lähetykseen koskien Turkista löytynyttä tarujen "helvetin porttia".  Vajaan viiden minuutin kuuluisuus...

Mitä luin tänään: Valtaoja, Kaiken käsikirja

Sisareni toivoi joululahjaksi kirjan, Esko Valtaojan Kaiken käsikirja (Ursa 2012) ja joulun jälkeen sain sen myös "lukemattomia kirjoja"-pinooni odottamaan vuoroaan. En ole aikaisemmin lukenut Valtaojalta mitään, jokin käsitys hänen persoonastaan ja tekemisistään minulla kuitenkin oli lehtijuttujen perusteella ja television perusteella. Mediaseksikäs mies, kiehtovan oloinen persoonallisuus.

Valtaoja kirjoittaa rempseästi. Aina en ole varma pidänkö hänen tyylistään, saako se minut edes temmattua mukaansa. Kaiken käsikirjassa on kuitenkin paljon mielenkiintoisia, ajatuksia herättäviä huomioita -- esimerkiksi se, ettemme kykene ymmärtämään aikaa. Muinaistutkija asettaa ihmiskunnan tapahtumat lineaariselle aikajanalle, mutta tehdessään sen hän huomaa kuinka lyhyen ajan homo sapiens on vaikuttanut planeetallamme. Ajalla on päätä huimaava syvyys -- assyriologikin katselee siitä vain pienen pientä jaksoa.

Valtaojan mukaan maailmanhistoriassa on ollut vain neljä todella merkittävää tapahtumaa: homo sapiensin synty Afrikassa, lähtö alkukodista ympäri koko maailmaa, maanviljelyksen aloittaminen ja tieteen keksiminen (s. 127). Tähän listaan tulisi ehdottomasti lisätä yksi tapahtuma -- sellainen, jota ilman ei olisi Valtaojan korkeasti kunnioittamaa tiedettä ja jota ilman hän ei olisi kesälomallaan naputellut tietokoneellaan kirjaansa: kirjoitustaito.

Kirjoitustaito keksittiin muinaisessa Mesopotamiassa n. 3500 eaa. Kaikenlainen tieto, joka oli siihen mennessä kulkenut vain suullisesti sukupolvelta toiselle, merkittiin muistiin ja tietoa kyettiin näin myös kokoamaan, järjestämään ja käyttämään laajempien asiayhteyksien ymmärtämiseen. Tieteitä ei voi harrastaa ilman että tietoa ja havainnointeja, teorioita jne. kirjataan muistiin.

Erikoinen on Valtaojan käsitys siitä, että teknologia olisi syntynyt vasta 1800-luvulla jaa (s. 144). Teknologiaa ja uusinta teknologiaa on ollut siitä lähtien kun homo sapiens alkoi valmistamaan esineitä. Pyörä oli oman aikansa hightec-keksintö, kesti vain tuonne 1800-luvulle ennen kuin teknologia yhdistyi teollistumiseen ja alkoi ottaa tiukempaa otetta ihmiskunnasta.

Kaiken käsikirjassa on vielä yksi erittäin tärkeä huomio, nimittäin se, että "tiede ja taide ovat vain saman asian kaksi puolta" (s. 192).

Olen Sanna Aro, Assyriologian tohtori, koukussa muinaisuuteen. Koska aikakonetta ei ole (vielä) keksitty, osakseni on tullut elää nykyhetkeä. Tämä on hieman erilainen lifestyle-blogi. Kuvaan todellisia ja virtuaalimatkojani, nykyisyydessä ja menneisyydessä. Koskaan ei voi tietää mitä seuraavaksi tulee vastaan. Lähetä sähköpostia osoitteeseen: elamankrestomania@gmail.com