perjantai 2. helmikuuta 2018

Kirja-alan kriisi, missä mennään?


Suomalaisen kirjallisuuden seuran juhlasalissa järjestettiin tänään erittäin mielenkiintoinen seminaari: Kirja-alan kriisi: miten tästä eteenpäin? Neljän alustajan ja etenkin kustannusalan kerman sekä monen kirjailijan voimin pohdittiin onko kirja-ala kriisissä, miksi on kriisi päällä, mitä voitaisiin asian eteen tehdä ja mikä on kirjallisuuden tulevaisuus. Koska tänään julkinen liikenne ei kulkenut lakon vuoksi, mietin ensin jaksanko lähteä liikenteeseen lainkaan, varsinkin kun lakko aiheutti myös koiranhoito-ongelman. Tämä ratkesi kuitenkin puolison työyhteisön suvaitsevaisuudella: koira sai viettää päivän toimistolla, josta vielä kiitokset samaiselle SKSlle ja pääsihteeri Lehtoselle. Nyt olen tyytyväinen, että pääsin osallistumaan. Tässä pari ajatusta aiheista jotka olivat esillä tai myös joista ei juuri puhuttu.

Ensimmäisen alustuksen piti SARVin puheenjohtaja Maria Säkö kirjallisuuskritiikistä. Hän ei itse ole erikoistunut kirjallisuuskritiikkiin, hieman ihmettelin että olisiko "oikean" lajin arvostelija ollut sopivampi tähän paikkaan. En ihan kyennyt seuraamaan Säkön ajatuksenjuoksua -- minkälaista kritiikkiä kirja-ala tarvitsisi ja pitäisikö kriitikkojen jopa pyrkiä teksteissään kaunokirjallisempaan muotoon? Onko hyvä kritiikki ainoastaan sellaista, jonka "oikea" asiantuntija on kirjoittanut? Ainakin Säkö tuntui paljon asiantuntijuutta arvostavan. Jo hänen puheenvuoronsa aikana aloin ajatella sitä, että kriitikoiden vaikutusvallasta olisi hyvä sanoa jotain. Olisin myös odottanut, että kriitikkojen nihkeä suhtautuminen kirjabloggareihin olisi jollain tavalla nostettu esiin. Saattoi olla, että Säkö ei ole juurikaan seurannut tätä ilmiötä.

Yleisesti on todettava, että kirjabloggaajista puhuttiin hämmästyttävän vähän, etenkin kirjojen myynnin edistäjinä. Olen vasta viime viikkoina tutustunut termiin "social media influencer". Kirjabloggarit eivät kirjoita "asiantuntijakritiikkejä", mutta mielipidevaikuttajina he kulkevat hyvää vauhtia ammattiarvostelijoiden vanavedessä ja heidän vaikutuksensa tullee myös tulevaisuudessa kasvamaan. Ja kriitikoilla ON valtaa, etenkin kun on kyseessä vanhat instituutiot kuten Helsingin Sanomat (jossa kaikki taidekritiikki on vähentynyt huomattavasti) Niinpä Stig-Björn Nyberg aloittikin oman osuutensa heittämällä ensin ilmaan sen, että mainos ei myy kirjoja, kritiikki myy. Se on niin totta, tai sitten ne jäävät myymättä jos kirjakauppa myy eioota. Näin kävi ainakin kerran silloin kun olin Akateemisessa kirjakaupassa myyjänä. Kielet ja oppikirjat -osaston vastaava myyjä ei ollut tilannut myyntiin ranskan kielen oppikirjaa, jonka ideana oli jotain sen suuntaista kuten "sano se rakkauden kielellä", koska hän ei uskonut sen myyvän. Eräänä lauantaiaamuna Hesari julkaisi ylistävän arvion juuri tästä kirjasta ja sen päivän aikana olisimme myyneet opusta monta kymmentä kappaletta. Asiakkaat olivat närkästyneitä, ettei meillä ollut ainuttakaan kappaletta. Seuraavana maanantaina kirjaa kyllä tilattiin, mutta momentum oli haihtunut sen lauantain aikana. 


Minun on tietysti helppo räksyttää tässä -- tämä alustanihan ei ole kirjablogi, postaan niin paljon muustakin. Koska yhdistelen kaiken maailman asioita, en tunne kilpailevani kriitikoiden kanssa. Säköä tuntui ärsyttävän se, että usein keskustelu kirjallisuudesta on keskustelua niistä yhteiskunnallisista ja muista viitekehyksistä eikä esim. romaanien rakenteesta tai kielestä jne. Kieli, sanataide on tietysti arvo sinänsä, mutta "mututuntumani" on, että monet lukijat valitsevat lukemistonsa aivan eri kriteerein. Olen itse varmasti paras esimerkki tästä: tartun kirjoihin, joiden aihe vaikuttaa minusta kiinnostavalta. Esimerkiksi Peter Mickwitzin alustuksessaan mainitsema George Eliotin Middlemarch on yksi elämäni vahvoja lukukokemuksia (ostin sen 1990-luvun puolivälissä Oulussa, halpana englanninkielisenä pokkaripainoksena). En olisi ikinä hankkinut sitä, jos en olisi jostain lukenut miten juonessa on suuren kirjaston omistava mies, joka lähtee häämatkalle Roomaan ja viettää siellä enemmän aikaa kirjastoissa ja museoissa kuin nuorikkonsa kanssa sängyssä kuherrellen. Rooma, Latina ja etruskit, oih! Päähenkilö kokoaa materiaalia kirjaan The Key to all Mythologies (!!). Silti myös romaanin tekstin taituruus on jotain mitä etsin, vetävä juoni tai kiehtova aihe eivät yksin riitä minulle. Tämän olen huomannut ilmiössä, jota nimitän "käännöslukutaidottomuudeksi". En osaa lukea suomennettuja romaaneja, joiden alkuperäiskieli on ruotsi, saksa tai englanti. Jos luen käännöksiä, niiden kieli usein tökkii minua ja ne jäävät kesken. Luen mieluummin alkuperäiskielellä, mikäli mahdollista. Viimeisin esimerkki minulle tästä on Kjell Westön romaanit. En saanut ensimmäistäkään suomeksi lukemaani kunnolla loppuun ennenkuin ostin Kjell Westön Hägring 38 på svenska. Olin ihastunut enkä jättänyt kesken. Ja nyt sitten pohdin kuinka moni tänään salissa olleesta kuulijasta on oikeasti lukenut Eliotin Middlemarchin? Monet maailmankirjallisuuden varhaiset klassikkoteokset on saatavilla ainoastaan vanhoina ja usein vanhentuneina käännöksinä. Middlemarchin käännös on Aune Tuomikosken käsialaa ja on sentään suhteellisen uusi, vuodelta 1966 (WSOY). Silti sen saatavuus on todennäköisesti todella huono, oli sitten kyseessä kirjastot tai antikvaariset kirjakaupat. 


Koska kirja on kaupallinen tuote, ja lukija tämän tuotteen kuluttaja, on lukija tietysti oman lukemisensa asiantuntija. On turha odottaa, että läksyttämällä tai väheksymällä lukijan tekemiä valintoja esimerkiksi huonosta mausta saa lukijan kääntymään korkeakirjallisuuden piiriin. Kirjabloggarit ovat usein kirjojen suurkuluttajia, jotka kertovat lukukokemuksistaan ja antavat sellaisille lukijoilleen vinkkejä, jotka vinkkejä kaipaavat. Koko sen ajan kun olen pitänyt omaa blogiani ja seurannut hieman kirjablogeja, on oma lukuharrastukseni laajentunut. En lue suuna päänä kaikkia uutuuksia, toisinaan seuraan hieman huvittuneena sivusta, miten jokin kustantaja on onnistunut markkinoinnissa kun ainakin puolentusinaa blogia postaa samasta uutuuskirjasta. Olen kuitenkin toisinaan ottanut vinkistä vaarin ja tutustunut sellaisiin suomalaisiin kirjailijoihin, jotka muutoin olisi jääneet lukematta. Hyvänä esimerkkinä tästä on Joel Haahtela. Ilman kirjabloggareissa löytyviä Haahtelan faneja en olisi ostanut niin montaa suomalaista kirjaa viime vuosina.

Ja sitten vain pari sanaa aiheesta, josta olen pian kirjoittamassa muutoinkin -- tässä on vaara taas intoutua pitempiinkin esitelmiin. Kirja fyysisenä esineenä. Touko Siltala sivusi sitä miten vanhoista kirjoista ei millään tahdo päästä eroon, miten ennen akateemisissa perheissä oli kirjahylly ja siinä kirjoja (= mitä kuuluu kulttuurikodin olohuoneeseen!?), nykyään nuoret aikuiset eivät osta hyllyjä eivätkä kirjoja ja miten kirja ja lukeminen ovat kauan sitten hävinneet taistelun internetille, somelle jne. On totta, että ihmiset eivät enää osta kirjoja (paitsi minä...). Kuolleiden ihmisten kirjakasoista on tullut valtava rasite kun muutoinkin hyvinvointimme ja elintasomme on johtanut siihen, että hukumme tavaraan. Systeemimme perustuu talouskasvuun ja talous ei kasva jos lakkaamme kuluttamasta.  Emme voi ajatella, että kaikkien fyysisten kirjojen pitäminen on mahdollista, koska pidemmän päälle se taitaa olla kestämätöntä. Onko nimekkeiden väheneminen ja/tai tietoinen rajoittaminen ratkaisu ongelmaan? Paperia voi ja pitää kierrättää. Kaikki fyysiset kirjat eivät ole säilyttämisen arvoisia. Myös vapaa-ajan ja sen käytön suhteen maailma on muuttunut. Esimerkiksi sotien aikana ja sen jälkeen ihmisillä oli tavaton lukemisen nälkä -- kirjoja painettiin valtavia määriä halvalle paperille ja surkeasti nidottuina, mutta tarve saada sielulle virkistystä oli suuri kun elettiin henkisessä ja materiaalisessa niukkuudessa. Tällä hetkellä suomalaiset ja puoli maailmaa elää elämysten, virikkeiden ja viihteen rajattomien mahdollisuuksien maailmassa, kaikkea on liikaa ja ähkyyn asti. Silti emme saisi sokeutua ajattelemalla, että uutta kirjallisuutta ei tarvitse enää tuottaa tai kustantaa, koska edelliset sukupolvet tuottivat jo niin paljon ja jos jatkamme samaan malliin hukumme kirjajätteeseen. Silti yhtälö on vaikea, etenkään kun e-kirjojen myynti on yhä kovin pieni. Ymmärrän sen itse hyvin, koska en ole vieläkään oppinut kunnolla lukemaan kaunokirjallisuutta sähköisessä muodossa. Rakastan kirjaa paperisena, papyrofiili kun olen.


Iltapäivän ehdottomasti antoisin alustus oli Peter Mickwitzin. Kirjallisuuden tulevaisuus taiteena. Taiteen ja käsityön ero? Muinaisina aikoina ei ollut taidetta taiteen vuoksi, näin minä ainakin uskon, vaikka muut tutkijat saattavat olla tästä eri mieltä. Luovia ihmisiä on tietenkin ollut aina. Mutta siitä joskus toiste. Kirja-ala saattaa olla kriisissä, mutta toisinaan kriisejä tarvitaan että ymmärretään uusiutumisen tarve. Kirja ja kirjallisuus eivät kuole koska ne ovat ihmisyyden ytimessä. Kumpi oli ensin -- kirjoitustaito vai runous? Siitäkin joskus toiste.

15 kommenttia:

  1. Kirja-alan kriisistä voisin mainita koulukirjojen vähenemisen ja digilaitteiden voimakkaan lisääntymisen kulkevan rinnakkain. Kun säästetään uusiutuvia luonnonvaroja esim. metsiä ja vesistöjä, eikä tuoteta paperia, luonto saastuu näistä digilaitteista. Digilaitteiden käyttöikä on pieni, mutta kirjat kestävät satoja lukukertoja. Lisäksi digilaitteet aiheuttavat käsi- ja niskaongelmia lapsille. Myös kirjoitustaito on hyvää vauhtia häviämässä, kun kaikki näpytellään tableteille. Koulukirjojen häviäminen näkyy kirjastojen lainaustilastojen nousuna, hienoa. Tästä tulee mieleen sellainen hölmöläisten toiminta, kun he lyhensivät peittoa toisesta päästä ja jatkoivat sitä toisesta päästä, että peitto olisi riittänyt heille. Ei kirjojen tarve ole hävinnyt mihinkään. Ei tarinoiden lukemisen tai kuuntelemisen tarve ole hävinnyt mihinkään. Meillä aikuisilla on suuri vastuu siirtää lukurakkaus lapsille ja nuorille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä -- tosin näistä kaikista ilmiöistä eilisessä seminaarissa keskusteltiin kohtuullisen vähän. Pääpaino oli kaunokirjallisuudessa. Nyberg oli sitä mieltä, että kirja-ala ei ole kriisissä koska kokonaismyynti on itseasiassa kasvanut hienoisen laskun jälkeen. Oppikirjoja myydään yhä paljon & opetussuunnitelmien muutokset johtavat uusiin kirjoihin joita koulujen ja lukiolaisten on pakko hankkia. Poikani käyvät koulua, jossa ollaan käytetty iPadejä ja sähköisiä kirjoja jo todella kauan, edelläkävijöitä ovat. Siellä tehdään kuitenkin vielä paljon myös paperisiin vihkoihin eikä kirjojen tarve ole todellakaan hävinnyt. On totta, että maapallomme saastuu myös digilaitteista -- jokin tasapaino pitäisi etsiä ja löytää.

      Poista
  2. Minusta tuntuu, että kirjablogien suosio on hiipumaan päin. Tutkin asiaa, ja hutaisin asiasta tai Cisionin top10-listasta postauksen. Minusta listalla on ihan yleisblogeja, ei vain kirjoihin keskittyviä blogeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatat olla oikeassa -- silloin kun aloitin tämän blogini, tuntui että kirjabloggareita oli enemmän ts. he olivat aktiivisempia. Minua itseäni kiehtoo enemmän se, että lukuharrastusta yhdistetään muihin asioihin ja se varmaan näkyy postauksissanikin :).

      Poista
    2. Analysoin Cisionin listam, ja hieman huolestuttaa.

      Poista
    3. Cisionin lista ei ole kovin luotettava, koska bloggaajat voivat ilmoittaa Cisionille bloginsa yhteydessä mitä aihekategorioita tahansa. Näin esimerkiksi suosittu lifestylebloggari voi solahtaa kirjablogien joukkoon tms., vaikka blogissa keskiössä olisi kynsilakkaus (esimerkkini on kärjistetty, mutta Cision ei tunnu tarkastavan listaamiensa blogien sisältöä). Cisionin kirjablogilistauksessa oli mukana myös sellaisia blogeja, jotka eivät ole kovin aktiivisia.

      Kirjabloggaajien määrä kasvaa koko ajan, mutta toki moni vanha bloggari on pannut harrastuksensa tauolle.

      T. Lumiomenan Katja

      Poista
    4. Kiitos Katja -- ei ole tullut mieleenikään ilmoittaa blogiani missään, mutta minä olenkin tällainen totaalinen amatööri :).

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus!

    Ehkä kirjan kriisistä puhuminen nostaa kirjan arvoa sen kautta, että asiaan kiinnitetään huomiota ja kirjoja tarvitsevat ihmiset toteavat itsestään selvänä pitämänsä rakkauden kirjoihin.

    Kirjablogeja saatetaan lukea kirja-arvosteluina ja mainoksina, mutta itse en ole omaa blogiani koskaan ymmärtänyt sellaiseksi. Kuten sinä, Sanna, niin minäkin kiinnostun kirjasta sen aiheen takia. Siinä ohessa tulee sitten kieli, rakenne ja tyyliseikat, jopa kirjan nimi ja kansi, joita tulee myös kommentoiduksi.
    Toisilta kirjabloggareilta saa ideoita, samoin kuin vähenevistä lehtien kirja-arvosteluistakin.

    HS:n Mielipide-osastolla apulaisrehtori Nousiaisista arvostelee lukion oppikirjojen liiallista digitalisoimista. Kustantajat ilmeisesti ylihinnoittelevat elektronisia harjoituskirjoja, joihin tarjotaan jopa vain puolen vuoden lisenssejä. No, mutta silloinhan opiskelijan on kirjoitettava kuitenkin muistiin niin paljon, että parempi olisi omistaa paperinen kirja, jota joku voisi käyttää myös jatkossa, ellei kirjoja koko ajan vaihdeta myynnin takaamiseksi.
    Ensi syksynä omat lapsenlapset, kaksoset, aloittavat lukion. On mielenkiintoista nähdä, millaisia heidän oppimateriaalinsa ovat.

    Tuo Deekoon Cision-tarkastelu on kiinnostava. Suosituimmuutta näyttää määrittävän näkyvyys muualla kuin blogissa ja usein muut kuin kirjallisuusaiheet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta -- huomaan usein, esim. eilisessä seminaarissa, kuinka eri tavalla ajattelen näistä asioista kuin esim. tämä kustannusalan kerma ja kirjailijat. Ja sitten tulee myös tunne, että minunlaistani "hörhöilijää" ei katsota ihan hyvällä :)

      Poista
  4. Arvoisa blogisti, FT Olof Lagercrantz, pienessä ja ulkoisesti vaatimattomassa, mutta sisällöltään jättimäisessä teoksessaan Lukemisen ja kirjoittamisen taidosta, toteaa: ”Joseph Conrad, puolalais-englantilainen kirjailija, kirjoitti arvostamalleen ystävälleen: - Se, että juuri sinä pidät kirjastani, on ihmeellisen hyvä uutinen, sillä kirjoittaja kirjoittaa vain puolet kirjasta, toisesta puoliskosta saa lukija pitää huolen.”

    Ehkäpä näin on, ja samoin ehkä on blogienkin laita, sillä jostain syystä olen mieltynyt blogeihinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Voisin muuntaa hieman Conradin sanoja ja todeta: Se, että juuri sinä pidät blogistani, on ihmeellisen hyvä uutinen, sillä blogisti kirjoittaa vain puolet blogista, toisesta puoliskosta saa lukija pitää huolen. Arvostan todella paljon ja olen otettu!

      Poista
  5. Aivan kuin olisin itse kirjoittanut! Niin samoja ajatuksia. En osaa lukea pitkiä tekstejä ruudulta, joten ostan kirjoja ja työssä kirjoja printtaan, jos en saa niitä kirjoina käsiini. Toki minullakin on nyt käynnissä kotityöhuoneen kirjahyllystön tarkistaminen, osa kirjoista menee poistoon, osaahan ei kukaan varmaan huoli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on Helena, meillä on kotona tällä hetkellä omien lisäksi liki kymmenen vainajan kirjoja :). Jos tahtoo itse ostaa lisää, tulee jostain luopua. Meillä on ollut tällainen "kirjalle hyvä koti" -hanke jo yli 10n vuoden ajan. Opiskelijat saavat käydessään valita kirjoja mukaan, lisäksi laitan henkilökohtaista viestiä ihmisille, joiden arvelen olevan kiinnostuneita "adoptiosta" & FBssä ilmoittelen joidenkin opusten etsivän kotia. Vien myös kirjoja kirjaston kierrätyshyllyyn.

      Poista
  6. lukutoukkasivustakatselija3. helmikuuta 2018 klo 12.47

    Kirjan myynnistä puhuttaessa pitäisi aina puhua myös kirjan hinnasta. Jos uutuuskirjan hinta alkaa kakkosella tai jopa kolmosella, miettii ostamista väkisinkin kahdesti.

    Ehkä kustantajien ja kirjakauppiaidenkin pitäisi lyödä viisaat päänsä yhteen ja miettiä, mitä tehdä? Ja pakottaa kulttuuriministeri mukaan (ja varmaan joku muukin, koska kulttuuriministeri...) ja kiristää häntä alentamaan kirjan alv:tä. Tapaamiseen pitäisi ottaa mukaan myös Hesarin ja muiden itseään laatulehdiksi nimittävien lehtien tuottajat mukaan ja tarrata heitä kragasta ja tivata, miksi he ovat vähentäneet niin radikaalisti kirjallisuuskritiikkejä ja muita kulttuuriaiheita. Sillä eiväthän ne mitenkään passiivisesti vähene, vaikka niin keskusteluissa annetaan ymmärtääkin. (Kummallisia tosiaan nämä itsestään katoavat kritiikit! Niin, ja puolen sivun värivalokuvan paikalle mahtuisi monta pientä kritiikkiä...)

    Ehkä tästä kaikesta saataisiin jonkinlainen lopputulema, toivon mukaan jopa kirjallisuudelle positiivinen sellainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan hintaa sivuttiin keskustelussa vain siinä kohti, kun joku toi esille sen, että yhden kirjan hinnalla saa aika paljon Netflix-aikaa... :). Touko SIltala oli tuohtunut, että varakkaat ylilääkärit jonottavat kirjaston kirjoja kun heillä olisi varaa ostaa oma kappale. Itse olen etuoikeutettu, koska voin ostaa suurimman osan suomalaisista kirjoista alennettuun hintaan, yritämme toki kompensoida tätä ostamalla runsaasti. Ostan pajon myös divareista.

      Poista