torstai 13. huhtikuuta 2017

Renessanssikirja sai arvoisensa kodin sivistyksen temppelissä!


Assyriologilla on erityisen hyvä mieli. Liki 500 vuotta vanha kirja, Caius Plinius Secunduksen (23-79) Naturalis Historia,  painettu Kölnissä 1524, sai eilen arvoisensa uuden ja hyvän kodin Kansalliskirjastossa.

Kirjan tarina perheessämme alkoi näin: Lahjoittajien isä Jussi Aro (1928-1983) matkusti opettajansa Armas Salosen (1915-1981) kanssa Pariisiin assyriologikongressiin.
Kongressin jälkeen tapahtui seuraavaa:
Meillä kotona Tapiolassa kirjaa säilytettiin ihan avoimessa kirjahyllyssä ja me lapset saimme sitä myös varovasti selailla. Näin tuettiin lasten luonnollista suhdetta ja "ystävyyttä" kirjoihin, myös sellaisiin, jotka olivat vanhoja ja joiden teksti oli kirjoitettu jollain kuolleella kielellä (tässä tapauksessa latina). "Pliniuksemme" on osa henkistä kasvutarinaamme ja mentaalihistoriaamme ja se on vaikuttanut meihin varmasti monellakin tasolla. Arkeologiassa on viime aikoina sovellettu tutkimusmetodia, jossa tutkitaan esineen biografiaa eli elinkaarta -- missä kaikkialla esine on kulkenut, missä käytetty ja säilytetty, kuka sen on omistanut, millaisia uusia merkityksiä se on saanut. Vanha kirja on osa sisarusteni ja minun identiteettiä. Joku toinen omistaja ja/tai lukija oli jättänyt sivujen väliin käsinkirjoitetun muistilapun. 
Olen erittäin kiitollinen sisaruksilleni, että teimme lahjoituksen yhdessä, ja suurin osa meistä oli eilen myös luovuttamassa opusta Kansalliskirjastossa. Hetki oli hieno ja tällaisen esineen rahallinen arvo kutistuu mitättömäksi sen rinnalla, että Pliniuksestamme tulee konservoinnin jälkeen osa yhteistä kulttuuriomaisuuttamme. 

Säilytyspaikkana Kansalliskirjastomme on ehdottomasti paras ja sopivin. Isämme rakasti vanhojen kirjojen ohella tätä kaunista kirjastoa ja henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että rakennus on Suomen kaunein. Nykyhallitus sai koulutusleikkauksistaan jo näkyviä risuja kuntavaaleissa, ja meidän valintamme oli osoittaa kunnioitustamme Helsingin yliopistolle ja Kansalliskirjastolle (joka on yliopiston alainen laitos) nimenomaan tieteen ja tiedekulttuurin instituutioina. Koetamme omalta osaltamme pitää yllä Suomea sivistysvaltiona, vaikka se näiden korkeimpien voimien painostaessa voikin näinä aikoina tuntua vaikealta :).

Ja tässä käytän vielä kerran tilaisuutta sanoa KIITOS myös koko Kansalliskirjaston henkilökunnalle, vahtimestareista ylikirjastonhoitajaan. Olen vuodesta 1992 ollut Kansalliskirjaston kokoelmien aktiivinen käyttäjä. En ole heille pelkkä anonyymi asiakas, monet heistä tuntevat minut nimeltä ja tietävät omituiset kirjatilaukseni sekä sen, että muistan kirjat niiden kansien värien perusteella. Ilman heidän apuaan tutkijan työni olisi hyvin paljon vaikeampaa. 

10 kommenttia:

  1. Hienoa. Uskomatonta, että noin vanha kirja on säilynyt lapsiperheessä.
    Todella hieno ele lahjoittaa kirja Kansalliskirjastolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos -- meitä lapsia oli seitsemän :). Uskon, että vanhemmillani oli oikea asenne, ei ollut "kiellettyjä" kirjoja, niiden katselemiseen ja lukemiseen kannustettiin.

      Poista
  2. Olen edellisten kommentoijien tapaan ihastunut ja ällistynyt.

    Kiviä lukuunottamatta en luullakseni ole pyöritellyt käsissäni koskaan mitään noin vanhaa. [Käyttämäni vitsikin ovat tuoreempia, vaikkakin vain joitain vuosikymmeniä.]

    Minulla taitaa olla tuo Plinius tuolla jossain hyllyssä — hieman tuoreempi ja englanninkielisempi laitos, tosin. Veikkaan, ettei Penguin Booksin pokkari kestä 500 vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Juha -- me olemme puolestamme olleet niin tottuneita tähän & muihinkin vanhoihin kirjoihin & itse olen käsitellyt tuhansia vuosia vanhempia esineitä, että me emme oikein osanneet arvata sitä, kuinka paljon KK arvostaa elettämme :). Voi olla sekin häkellyttävää. Kaikesta huolimatta yritämme säilyttää tämän suhteen normaliuden tunteen.

      Poista
  3. Oi, tästä nousee ihokarvat pystyyn...
    Onneksi teillä lapsilla ei kaatunut mehua noiden kirjojen päälle. :) Oli varmaan sääntö katsella tiettyjä kirjoja varoen.

    Minustakin Konsalliskirjasto on sisältä huikean kaunis. Olen poikennut sinne joskus vain ihastelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meillä mehua kaatunut, emmekä myöskään näihin piirustelleet :). Mutta hassu juttu on se, etten ikinä muista, että meitä olisi "käsketty" olemaan varovaisia. Eli tosiaan, kirjat olivat lukemista ja katselemista varten, siihen kannustettiin.

      Poista
  4. Arvoisa blogisti, perheenne teko on todella hienoa ja mieltä ylentävä. Onneksi jotkut ajattelevat vielä yhteisöllisesti tässä minäkeskeisyyden maailmassa. Minulle tulee mieleeni hyvin 1600-luvulla elänyt esi-isäni Axel Kempe, joka perusti Turun Akatemian kirjaston ja etsiskeli kirjalahjoituksia sekä Suomesta että Ruotsista perustettuun kirjastoon. Samalla tajusin, onneksi jo eläissäni, että Kansalliskirjasto saattaa olla oikea paikka joillekin omille aarteilleni?

    Kiitos vielä kerran, koko kansamme puolesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitoksista, lämmittävät mieltä!
      Oih, Axel Kempe oli aikansa suuri kirjasto- ja tiedemies! Olen painottanut useassa yhteydessä nyt, että mielestäni ratkaisu oli "Pliniuksellemme" ainoa oikea. Erityisen vakuuttunut olen siitä, että Jussi-isä olisi tehnyt saman ratkaisun, jos olisi ennättänyt mielipiteensä asiasta ilmaista. Hän vain kuoli niin äkillisesti eikä jättänyt jälkeensä testamenttia. Hänen tieteellisistä kirjoistaan oli suullinen tahdonilmaisu, että ne hän halusi lahjoittaa silloiseen seminaarikirjastoon (nyt ovat HYn Kaisassa), mutta tästä vanhimmasta kirjasta hän ei lausunut mitään.
      Ja jos olemme nyt toimineet innoittajina uusille lahjoituksille niin se olisi tietysti erinomaista! Hyvää pääsiäistä!

      Poista