sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Syyriaa Helsingissä ja Agatha Christien sanoin

Tänään assyriologi käväisi kaupungilla ravintolapäivän merkeissä. Suomen Lähi-idän instituutin säätiön eli FIMEn ihanat naiset auttajineen olivat kokanneet lähi-itäisiä herkkuja ja päivän tuotto menee syyrialaisten hädän lievittämiseen. Ruoat myytiin loppuun noin parissa tunnissa, minäkin opiskelijani kera pääsin vain nipin napin osalliseksi...
Kohta pari viikkoa sitten kävin ensimmäisen kerran lounaalla uudessa Levant -nimisessä paikassa Helsingin Bulevardi 15ssä. Sieltä saa taivaallista syyrialaista ruokaa, joka synnyttää sydäntä korventavan kaipuun Syyriaan. Suosittelen paikkaa lämpimästi!
Näiden makujen viemänä poiminkin lukemattomien kirjojen pinostani viime syksynä Lontoon-matkalla hankkimani Agatha Christie Mallowanin kirjan Come, Tell Me How You Live (alkuperäispainos 1946, tämä HarperCollins 1999). Agathan toinen aviomies oli arkeologi Max Mallowan (1904-1978), ja Maxin matkassa tämä dekkarikirjallisuuden kuningatar osallistui monien vuosien ajan sekä pintatutkimukseen että arkeologisille kaivauksille, sekä Syyriassa että Irakissa.
Come, Tell Me How You Live on lumoava aikamatka 1930-luvun Syyriaan. Agatha kuvaa siinä millaista on matkustaa ja työskennellä koillisessa Syyriassa Turkin rajan pinnassa -- alueella, joka silloin ja nyt on jumalan selän takana mutta missä tuhansia vuosia sitten kukoisti monia suuria kaupunkeja ja kulttuurit kukoistivat. Teksti on erittäin henkilökohtaista, siinä kuvataan humoristiseen sävyyn arkeologisen kenttätutkimuksen luonnetta, innostavuutta ja kaikennäköisiä pikku ongelmia. Ihailen Agathan reippautta kestää telttailua, erikoisissa asumuksissa viliseviä rottia ja luteita, arkeologeja, jotka unohtavat ostaneensa Alepposta kuusi kypsää Camembert -juustoa, jättäen ne hyllylle kypsymään edelleen... Agatha kuvaa myös eri ryhmiin kuuluvia ihmisiä, on arabeja, armenialaisia, kurdeja ja jesidejä. Riidat kaivauksien työmiehistössä olivat jokapäiväisiä ja välillä hyvin rajujakin, silti kaikkien kanssa tultiin toimeen. 

Agatha rakasti Syyriaa, jokainen lause tihkuu ihastusta ja syvää kiintymystä, vaihtelevista ja osin sietämättömistä olosuhteista huolimatta. Palmyra on unenomainen:

That, I think, is the charm of Palmyra -- its slender creamy beauty rising up fantastically in the middle of hot sand. It is lovely and fantastic and unbelievable, with all the theatrical implausibility of al dream. Courts and temples and ruined columns... (s. 39).

Aamua rauniokummun juurella, kaivauspäivän ensimmäisellä tauolla kuvaa hän näin:

... the sun just pleasantly warm, and the morning shadows making the landscape incredibly lovely, with the blue Turkish hills to the north, and all around tiny springing flowers of scarlet and yellow. The air is wonderfully sweet. It is one of those moments when it is good to be alive (s. 87).
Elämä on hyvää. Sen sain itse niin monta kertaa kokea Syyriassa. Voin kuvitella Agathan rauniokummun reunalla, hörppäämässä teetä ja haaveilemassa.

Mallowan työryhmineen työskenteli ei kovinkaan kaukana siitä alueesta, missä palkittu valokuvaaja Niklas Meltio on viime aikoina käynyt dokumentoimassa paikallisten taistelua ISISiä vastaan. Sotaa käydään sekä Syyrian että Irakin puolella. Tämän aamun Helsingin Sanomissa oli jälleen Meltion kuvareportaasia.
Agathan kirjan epilogi on tällä hetkellä ajankohtaisuudessaan riipaisevan koskettava. Hän kirjoitti sitä keväällä 1944, kun Normandian maihinnousu oli vielä edessä ja sota täydessä käynnissä. Epilogissa hän valottaa niitä syitä miksi kaivoi vanhat muistikirjansa esille ja kirjoitti kirjansa:

For it seems to me that it is good to remember that there were such days and such places, and that at this very minute my little hill of marigolds is in bloom, and old men with white beards trudging behind their donkeys may not even know there is a war (s. 205).

Tällä erää sota on siellä (ja tietysti osaltaan myös Ukrainassa), mutta me täällä Euroopassa tiedämme syyrialaisten kärsimykset. Moni kääntää selkänsä ja unohtaa.

12 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta. Ei ilmeisesti ole suomennettu tätä? Olen lukenut todella vähän kirjoja englanniksi, vaikka se työkieleni olikin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tätä suomennettu -- varsinainen muistelmateosta kyllä voi lukea suomeksi ja siinäkin on jonkin verran Agathan "arkeologisesta elämästä", mutta teksti on täysin eri tyyliin kirjoitettu.
      Mutta kyllä, aivan hurjan hurmaava kirja!

      Poista
  2. Kuulostaa tosiaan kiehtovalta tuo Christien kirja – voisin sen joskus, kunhan olen gradusta selvinnyt, ehkä lainata?

    VastaaPoista
  3. Voi mikä viehättävä kirja ja miten kipeästi kiinnostava tällä hetkellä (... and old men with white beards trudging behind their donkeys may not even know there is a war)!

    Tuo viimeinen kuvasi on ihmeellinen! Hieno valo, hieno hetki. Voi kuvitella, että se valo on pian poissa.

    Pistän Levantin mieleen Helsingissä käyntejä varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta -- kuva on Apameasta, syksyltä 2010 kun opastin Suomen Ateenan Instituutin kurssilaisia Syyriassa. Viimeinen kerta kun olen maassa käynyt. Päivä Apameassa oli maaginen -- ukkonen jyrisi koko päivän yllämme muttei satanut alas.

      Poista
  4. Mainitseeko Agatha Brooke Allenin esittämä kaskusta mitään? (Mallowanin tehdessä kaivauksia Syyriassa löytyi patsas tai ruukku tms., josta syttyi innostus. Se sitten laantui, kun paljastui, että esine olikin "vain" roomalainen.)

    Upeita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Juha!
      Teksti on täynnä lempeää naljailua Mallowania ja muita tutkijoita kohtaan, etenkin siitä, etteivät he arvosta roomalaista muinaisuutta lainkaan, esim.
      "For to our point of view the Romans are hopelessly modern -- children of yesterday" (s. 42).
      Itse käytän tätä samaa tekosyytä keskiaikaisista tai myöhemmistä monumenteista ym. -- ovat minulle liian moderneja. Roomalaisista kuitenkin vielä tykkään :).

      Poista
  5. Olen alkanut lukea uudestaan Christien tuotantoa, joten tämänkin voin joskus lukea. Christiellä on dekkareissakin paljon näitä miljöitä, maalaiskylien ohella )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Jokke -- täynnä elämää ja Agathan terävää huomiokykyä!

      Poista
  6. Ensimmäiseksi kiitän Levant-ravintolavinkistä. Aina silloin tällöin kaipaan lounasravintolaa Helsingissä käydessäni.
    Ja sitä en muistanutkaan, että Agathan mies oli arkeologi, vaikka olen kyllä joskus kuullut sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Levantia voin todellakin lämpimästi suositella!
      Meidän piireissä Agatha kuuluu kalustoon -- myös monet dekkarit sijoittuvat Lähi-itään, Idän pikajunaa unohtamatta :).

      Poista