sunnuntai 5. elokuuta 2018

Helteinen Kuusamo


Assyriologi vietti jälleen kerran heinäkuussa helteisiä päiviä Kuusamossa. Paikka on aina kaunis, rauhallinen ja hiljainen, mutta nyt siellä oli erityisen seesteistä ja voimaannuttavaa. Ei hyttysiä, järven vesi lämmintä ja aurinkoa riitti vielä puoleenyöhön saakka. Ukkoskuurot eivät osuneet kohdalle. 
Tunnelma oli unenomainen. Jälleen kerran paha maailma on jossain niin kaukana, että sen olemassaolon voi miltei kyseenalaistaa. On vain juuri se hetki kun valon heijastukset järven pinnalla muuttavat kuviotaan joksikin vieläkin kauniimmaksi. Kuikka huutelee jossain kauempana ja on helppo hengittää. 
Tällaisina päivinä tunnen kuitenkin myös piston sydämessä. Tiedän olevani yksi etuoikeutetuista, kaikilla ei ole mahdollisuutta erämaan rauhan ylellisyyteen, savusaunaan ja kirkasvetiseen järveen. Olenko ansainnut tämän kaiken ihanan ja kauniin?

Kaikki eivät tietysti arvosta metsää ja järvenrantaa. Marco Wessmann kertoi muutama päivä sitten Helsingin Sanomissa vihaavansa metsää. Minäkään en ole se suurin marjastaja tai sienestäjä -- etenkään jos metsä on märkä tai kylmä, mutta vuosien varrella olen yhä enemmän nauttinut tästä mahdollisuudesta viettää erämaassa aikaani. Olen oppinut tekemään sen omalla tavallani.
En käy sienessä juuri koskaan ja mustikassa vain jos satun olemaan paikalla mustikka-aikaan. Poimin ehkä mukillisen tai pari. Hitaasti käsin, usein kelpuuttaen vain suurimmat ja kauneimmat. Kutsun sitä mustikkahifistelyksi.
Kuvaan myös Kuusamon luonnon miniatyyrikukkia.
Tänä kesänä asioimme ensimmäistä kertaa Kuusamon kylillä Bjarmia-talossa. Meillä on tällä hetkellä hyvin vähän tarvetta minkäänlaiselle tavaralle, enkä koskaan ole tuntenut suurta tarvetta ostaa esimerkiksi keramiikkaa vain sen vuoksi, että se viehättää silmää. 

Etsimme Bjarmiasta uutta päällistä vanhalle perintökeinutuolille, joka vuosi sitten siirrettiin appivanhempien entisestä asunnosta mökille. Bjarmian kautta saimme tiedon kuusamolaisrouvasta, joka nyt kutoo muuhun sisustukseen sopivan tekstiilin. 

Ja sitten myymälässä pyöriessäni tein kuitenkin löydön -- minä palelija, löysin koiranulkoilutukseen lämpimän hupparin. Tämä ei ole keinokuituinen fleece, vaan 100% villaa, käsityötä ja lisäksi erittäin edullinen. Hihat ja huppu on kiinni vetoketjuin, eli hupparista saa myös halutessaan huputtoman liivin. Sovittaessa tuli hillitön hiki, tämä on todella lämmin.
Yritin udella valmistajan nimeä, mutta sitä ei paikan omistaja äkkiseltään muistanut. Hän, niinkuin monet muutkin "pientuottajat" tuovat esim. käsinkudottuja villasukkia heille myyntiin. Nyt ei tarvitse pelätä syyskuisia kelejä kun palaan seuraavalta matkaltani Turkista. Villahuppari suojelee vanhoja luitani kylmältä ja lupaan kertoa talven aikana miten tämä huppari kestää käyttöä.
Viimeisenä iltana paistoimme lettuja rannassa ja puolikuu nousi järven ylle. Kuusamo on! Pian postaan kirjojen konmarituksesta ja tavarahallinnan pikadieeteistä. Loman lopuksi ahmin nimittäin täysin turhan kirjan, Mira Ahjoniemen Loistavan järjestyksen (Otava 2017).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti