perjantai 18. elokuuta 2017

Turkissa

Assyriologi on viettänyt jo kaksi viikkoa Turkissa. Ennen matkaa postasin Riiko Sakkisen Rajat kiinni -näyttelystä ja erityisesti sen oheiskirjasta, arvaamatta että siitä syntyisi niin paljon keskustelua ja etenkin arvaamatta kuvani päätyvän postauksen johdosta esim. MV-lehden sivulle. Postaus poiki myös kaikennäköisiä kyselyitä. Yksi toivoi, esimerkiksi, että kirjoittaisin arvion erään tuntemani henkilön Syyriaa käsittelevästä kirjasta, mihin minun oli helppo vastata kieltävästi -- en kommentoi modernin Lähi-idän politiikkaa edes kirja-arvoiden muodossa. Toinen oli saanut vinkin, että tämä erään taidekriitikon "taidemaailman ulkopuoliseksi" tituleeraama nainen kuitenkin tykkää Sakkisen töistä ja kuulemma ostaa taidetta, tarjosi siis taidetta ostettavaksi... Taidemaailman ulkopuolinen? Teen tutkimusta muinaisen Lähi-idän taiteesta ja kotini muistuttaa tällä hetkellä huomattavasti antikvaarista kirja- ja taidevarastoa, silti ostan lisää kirjoja ja taidettakin. Mutta nyt kun olen täällä Turkissa, tuntuvat parin viikon takaiset tapahtumat hyvin kaukaisilta ja jotenkin irrelevanteilta.

Matkani alussa palasin eräällä tavalla juurilleni, Keski-Turkkiin, jonka varhaista rautakautta tutkin aikoinaan (kauan sitten) väitöskirjassani. Kayserin kupeessa sijaitseva Kültepen rauniokumpu on ehdokkaana UNESCOn maailmanperintökohteeksi ja siellä pidetyssä kansainvälisessä kokouksessa verkostoiduin lisää ja sain paljon uutta tietoa ja näkökulmaa alueen tutkimuksen nykytilaan. Paikka ei ole ainoastaan tutkimuksellisesti merkittävä vaan myös minua henkilökohtaisesti puhutteleva, jopa romanttinen. Sateenkaaria seurasi ukkoskuuro, säänjumala Tarhunza kunnioitti meitä läsnäolollaan.


Kokouksen päätyttyä sain olla kaivaustalon vieraana vielä muutaman päivän ajan. Tein omia tutkimuksiani mutta haahuilin rauniokummulla ja pääsin vierestä seuraamaan kun varhaisen metallurgian tutkimuksessa tehtiin todennäköisesti historiaa. Alla olevan kuvan ruukunsirpaleet näyttävät vaatimattomilta, mutta kuvastavat hyvin sitä, että tärkeät löydöt eivät aina ole esteettisesti näyttäviä.

Kaivausten johtaja lle erityiskiitokset kaikesta avusta ja ystävällisyydestä!
Kayserin, Kültepen ja erinäisten muiden paikkojen jälkeen olen viettänyt viimeiset päiväni Gaziantepessä ja sen ympäristössä. Pari museota, jotka viime vuonna olivat vielä kiinni, ovat nyt auki, muutin hieman matkasuunnitelmianikin sen vuoksi.
Kuvaähkyni on pahentunut entisestään... Ideoita tulvii jatkuvasti, sekä tieteellisiä että muita. Tämä maa, sen muinaisuus ja nykyisyys ovat valtava inspiraation lähde minulle.

Turkin nykyisyydessä minulle tärkeintä on ihmiset. Ihmisten ystävällisyys vie minulta jalat alta. Ja kun vielä rakastan kulkea näillä vanhoilla kujilla, kuunnella taloista ja pihoista kantautuvia elämän ääniä, unelmoin omasta talosta. Täällä. Jossain.

Suosittelen kaikille vierailua tänne. Joka puolella maailmassa on tällä hetkellä enemmän tai vähemmän turvatonta (juuri sain viestin, että Turussa asuva sisareni perheineen on säästynyt tämänpäiväiseltä iskulta), tänne ei kannata jättää tulematta turvallisuuspelkojen vuoksi. Löydä omat hurmaavat paikkasi ja tunnelmasi. Ja ennen kaikkea ihmiset. 

Suihkulähde ystävän omistamassa talossa muistutti talosta Damaskoksessa. Syvä ikävä kouraisi jälleen.

2 kommenttia: