tiistai 10. kesäkuuta 2014

Eeva Kilpeä ja Merete Mazzarellaa anopin keittiössä

Assyriologi on palannut toiselta saattomatkalta kuukauden sisällä ja yöpynyt kodissa, joka ei ole enää oikein koti, sillä sen emäntä ja isäntä eivät sinne enää koskaan palaa. Kaikki kauniit esineet surevat omaa hiljaista suruaan ja ennen pitkää ne saavat sitten jostain uuden paikan tässä maailmassa, kantaen mukanaan muistoja näistä ihmisistä.
Menneiden viikkojen aikana olen lukenut kahta kirjaa, joihin halusin tutustua perheen kuolemantapausten vuoksi. Merete Mazzarellan Juhlista kotiin (Kirjayhtymä 1992) kertoo Mazzarellan äidin viimeisistä kuukausista. Olisin toivonut anopilleni yhtä armollista ja lempeää kuolemaa, näin ei vain hänen kohdallaan käynyt. Mazzarellan merkinnöistä löysin silti paljon samaa siinä, miten lääkärit sairaaloissa kohtelevat kuolemansairasta ihmistä ja esimerkiksi tämän kohdan olisin voinut minäkin muotoilla lähestulkoon samoin sanoin:
Eilen eräs hoitaja sanoi etteivät lääkärit puhu potilaan kanssa tämän ennusteesta ellei potilas itse kysy. Mutta miten ihmeessä potilas pystyisi kysymään? Jotta voisi kysyä, pitäisi kai olla niin terve että kykenisi nousemaan sängystä ja tarraamaan lääkäsin takinliepeeseen kierron aikana? Ja kuka sitä paitsi haluaisi kokonaisen ventovieraiden lauman edessä kysellä elämän ja kuoleman kysymyksistä ?(s. 56).
Eeva Kilven ajatelmien ja runojen kokoelma Kuolinsiivous (WSOY  2012) teki minuun suuren vaikutuksen. Olen lukenut verrattain vähän Kilven tuotantoa, tässä suhteessa minulla on runsaasti paikkaamisen varaa. Kilven lailla äitini oli karjalaisia evakkoja ja äitini rakasti ja ihaili Kilpeä suuresti. Lapsuuteni Tapiolassa hän asui aika lähellä ja muistelisin nähneeni hänet aika usein kävelyllä suuren mustan koiransa kanssa.
Erään toisen runon lisäksi rakastuin etenkin tähän:

Maaliskuu

Kun olen kuollut 
palata kerran vielä
kenenkään huomaamatta tänne mun suo

omalle paikalle
keittiön pöydän ääreen
äitini vanhan keittokirjan luo.

Tahtoisin vielä viimeiset hyvästit heittää
rakkaille resepteille joita en enää nää,
lehteillä sivuja joita siirappitahrat peittää
ja joilta muskotintuoksua leviää.

Tahtoisin vielä hiljaa lukea läpi 
kaikki ne reseptit joita en toteuttaneeksi tullut
kun turhat ja hullut
toiveet ja päähänpistot
minulta veivät 
ajan ja voimat,

ne eivät.

Kotona monet asiat jatkuvat pikkuhiljaa lähestulkoon entisellään. Kuningas Mesilim on päästetty esikoisen sänkyyn nukkumaan... Olen melkein saanut luettua yhden Firenzen maisemissa tapahtuvan dekkarin, josta meinaan postata seuraavaksi... Ja ensi viikon lopussa on tiedossa assyriologille aivan uudenlaisia maisemia.

12 kommenttia:

  1. Otan osaa.
    Juhlista kotiin on mielestäni tavattoman hieno ja kaunis kirja. Voin vain arvailla, miltä sen lukeminen tuntuu silloin, kun kirjan teema on omassa elämässä lähellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna, luin kirjaa vasta anopin kuoleman jälkeen -- sairaalassa se olisi varmasti ollut liian raskasta.

      Poista
  2. Paljon voimia teidän perheelle! On raskasta menettää lyhyen ajan sisällä molemmat vanhemmat / appivanhemmat / isovanhemmat. Toisaalta hyvin tavallista ja tavallaan armollista, että puolisot lähtevät lyhyen ajan sisällä.

    Minäkin olen ajatellut lukea lähiaikoina lisää Kilpeä, ainakin Noidanlukon ja Kuolinsiivouksen. Ja Mazzarellan Juhlista kotiin on hieno, koskettava, viisas kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Ja totta, miltei 60 vuotta symbioosissa eläneet ihmiset lähtevät usein liki toisiaan enkä millään osaa edes mieltää appivanhempiani elämässä ilman toista.
      Mazzarellan kirjassa minua puhutteli hänen läheinen ja lämmin suhde äitiinsä, jossa paljon samaa kuin omassa suhteessa omaan äitiini & myös äidin toteamus tyttärelleen, että "Älä luulekaan että tiedät minusta kaiken".
      Kilven Kuolinsiivouksessa on paljon ihanaa, esim "Vasta kun ajatukset kohoavat niin syvältä, ettei niitä voisi kertoa kenellekään, ne kannattaa kirjoittaa muistiin".

      Poista
  3. Sanna, osaan eläytyä siihen, mitä olet käymässä läpi.
    Me tyhjensimme siskoni kanssa viime kesänä lapsuudenkotini. Se on nyt uusilla omistajilla. Taloa suojaavat puut on kaadettu ja se seisoo ikäänkuin kuitistuneena autiolla pihalla. Minulla muistojen läpikäyminen alkoi isän kuolemasta. Ajatukseni askartelevat menneessä ja löydän sieltä koko ajan uutta.
    Sinulla on nyt läheisten kuolemia niin monta peräkkäin, että ne varmaan liikahtelevat ajatuksissasi kaiken aikaa.

    Juhlista kotiin on hieno, valoisa kirja. Kiitos, että nostit esiin Kilven Kuolinsiivouksen, se minun pitää ehdottomasti lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin Marjatta, olen käynyt tämän lävitse jo oman äidin poistuessa tästä maailmasta ja hänen kotiaan raivattaessa -- sielläkin oli niin paljon jäänteitä lapsuudenkodista ja vielä isän äitini mökistä, kauan sitten hävitetystä, josta avaamaton pakettilaatikko 1980-luvun alusta siirtyi omaan kotiini ja sieltä löysin isäni vanhoja kirjoja... Se oli emotionaalisesti äärimmäisen raskasta aikaa. Nyt en ole onneksi millään tavalla päävastuussa mistään enkä puutu veljeksien pesänjakoon tai raivaustyöhön muutoin kuin jos apua pyydetään.

      Poista
    2. Olen lukenut sinun äidistäsi ja arvostan häntä tavattomasti. Hänestä luopumisen on täytynyt olla todella haikeaa.

      Poista
    3. Näin oli Marjatta, erityinen äiti, jolta opin niin paljon, ennen kaikkea suvaitsevaisuutta ja avarasydämisyyttä. Anoppi oli puolestaan aika lailla erilainen, silti rakas.

      Poista
  4. Viisaita ja hienoja kirjoja olet löytänyt lohdutukseksi. Olen nyt taas viime päivinä intoutunut lukemaan Kilpeä, kun kuuntelin hänen haastattelunsa YLE Areenasta.

    Voimia perheellenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana, voimia tarvitaan. Kilvellä on erityinen tapa kirjoittaa ja myös puhua.

      Poista
  5. Olen viime aikoina ehtinyt huonosti blogeihin, nyt aamuyöstä olen tehnyt kunnon blogikierrosta pitkästä aikaa. Minulla on paljon sanottavaa moneenkin postaukseesi, mutta nyt ehdin sanoa vain vähän - palaan paremmalla ajalla.

    Otan osaa perheenne suureen suruun. Paljon voimia ja lämmin halaus. <3

    Kilven Kuolinsiivous on kaunis, vahva ja niin rehellinen kirja. Olen lukenut sitä pienissä erissä jo useamman kuukauden ajan, en jotenkin pysty lukemaan sitä paljoa kerralla. Uskon, että teidän tilanteessanne sillä on aivan erityistä annettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Kuolinsiivouksessa on monia kappaleita, jotka puhuttelevat minua myös hyvin privaatilla henkilökohtiasella tasolla.

      Poista