Assyriologi on luonnollisesti humanisti, mutta huumaavaa humanismia on viime viikkoina ollut hieman tavallista enemmän ja erilaisista vinkkeleistä. Ensinnäkin humanistiäiti luki Helsingin Sanomista, että koulupoikien koulumenestykseen vaikuttaa vanhempien koulutus ja lapsen arvio kirjojen määrästä kotona. Filosofian tohtori, dosentti & tsundoku voi siis tuntea olevansa oikeilla raiteilla kasvattaessaan kahta matemaattis-luonnotieteellisillä painotusluokilla opiskelevaa poikaansa :). Kun pyysin heitä arvioimaan kotonamme olevien kirjojen määrää, vastaus oli: paljon... joka paikassa... liikaa!
Kuluneen viikon maanantaina olin puolestaan kirjajulkkareissa -- Tuomas Heikkilä ja Ilkka Niiniluoto julkaisivat jo jonkin aikaa tekeillä olleen "taisteluhuudon" Humanistisen tutkimuksen arvo (2016, pdf ladattavissa ilmaiseksi kyseisestä linkistä). Kirjassa ammutaan alas kuusi humanistiseen tutkimukseen liitettyä myyttiä ja annetaan samalla uusia avaimia sekä suomalaiselle yhteiskunnalle että humanisteille itselleen.
Tilaisuutta kunnioitti läsnäolollaan ja puheenvuorollaan myös Björn Wahlroos. Hän oli sitä mieltä, että esim. Aalto-yliopistoon pitäisi saada paljon enemmän yleisiä humanistisia opintoja (suuren maailman malliin), ja että ilman humanismia ei voi tehdä edes bisnestä. Tämä oli tietysti ilahduttavaa kuulla Wahlroosin suusta -- siitä huolimatta, että hän ei ole ihan oikein ymmärtänyt suomalaisen koulutusjärjestelmän eroja esim. amerikkalaiseen verrattuna. Suomessa jo ylioppilastutkinnon suorittaneella on ainakin tähän päivään saakka ollut paljon vankempi yleissivistyksellinen, etenkin humanistinen tietous, jota ei ole sitten enää korkeakoulutasolla ole ollut tarvetta niin paljon paikkailla erilaisilla "liberal arts" -opinnoilla. Silti humanistista yleissivistystä ei voi olla liikaa ja ennen kaikkea olennaista olisi myös muilla aloilla vaikuttavien säilyttää tietty harrastuneisuus, elinikäinen oppimininen.
Tilaisuudessa kuultiin myös muita tärkeitä ylistysksiä humanismille, ikkunalaudalta esitettyinä. Huikein elämys oli ehdottomasti Anna-Riikka Carlsonin puhe, jonka hän myöhemmin samana iltana julkaisi muistiinpanona. Taidokkuudellaan yksi humanistinainen hakkasi kyllä kaikki suunsa avanneet miehet.
Perjantaina vietettiin Helsingin yliopistolla vuorostaan yhden suuren humanistin läksiäisiä. Humanistisen tiedekunnan dekaani Arto Mustajoki piti älykkään ja lämpimän läksiäisluennon, jossa tuli erinomaisesti esille se, kuinka tärkeää kommunikointi on ja kuinka keskinäisen ymmärryksen lisääminen voi jopa pelastaa maailman. Tästä aiheesta olennaista infoa Helsingin yliopiston tutkimusrymän kotisivulla.
Samanaikaisesti kaiken humanismihypetyksen kanssa Aleppo ja etenkin sen asukkaat ovat jälleen kokeneet kovia. Ajatukseni ovat jatkuvasti Aleppossa ja aleppolaisten luona, ahdistukseni on syventynyt entisestään. Perjantaina sain Kansalliskirjastosta lainattua Ross Burnsin uuden ja erittäin tervetulleen kirjan: Aleppo. A History (Routledge 2017). Olen syvän kiitollinen yliopiston kirjastolaitokselle, että tällaisia teoksia yhä hankitaan, vaikka moniin muihin kirjoihin ei näytäkään enää olevan varaa. Tämä on ensimmäinen teos, jossa Aleppon historiaa käsitellään yksissä kansissa alkuajoista nykypäivään asti ja jossa kaupungin rakennuksilla on keskeinen rooli. Eilen illalla ehdin aloittaa enkä päässyt esipuhetta pidemmälle ennen kuin kyyneleet jo valuivat. Burns kirjoittaa:
No city has ever deserved the fate Aleppo is experiencing now; least of all Aleppo.
