Monet ja muuta Mäntässä

Täytyihän sinne tänäkin kesänä päästä. Mänttään museoon. Vaikka vain lyhyesti kun assyriologin lähtö kotoa venyi mattopesulan ja Kansalliskirjaston (piti hakea muutama tilattu kirja) kierrosten vuoksi eikä Mäntässä ehditty viipyä kovin kauan.

Pojat kävivät katsomassa Muinais-Mänttä -näyttelyn, he eivät olleet sillä kerralla mukana kun postasin tästä mielestäni huikean hauskasta taideteoksesta. Kuopus piti kuulemma kovasti, lukio-opintonsa syksyllä aloittava esikoinen sen sijaan ei lämmennyt samassa määrin.

Minua kiinnosti tällä kertaa erityisesti tänä keväänä ranskalaisen impressionistin Claude Monetn (1840-1926) työksi vahvistunut maalaus, joka on nyt elokuun loppuun esillä Göstassa ennen kuin se matkaa lainaksi Tanskaan. Heinäsuovan ilta-auringossa turvatoimet lähentelevät suuren maailman standardeja -- pieni työ oli lasien takana, etäällä katsojasta ja hohti sen vuoksikin harrasta tunnelmaa, kuin olisi tullut pieneen pyhättöön. Vartijatkin pysyttelivät tilan ulkopuolella ja minulla oli siis mahdollisuus hiljentyä ihan itsekseni taideteoksen äärellä.

Lisäbonuksena oli uusintakierros näyttelyyn Malli ja hullu kuvailija, josta olen myös postannut. En väsy tähän tekstin ja kuvan yhdistävään ja aivan uusia tasoja näihin klassikkotöihin tuovaan konseptiin. Nyt näyttelystä on ilmestynyt myös kirja! Pakkohan se oli hankkia, ihan pakko.

Nyt voin palata näiden kuvien äärelle kotonakin. Laura Kuurneen toimittama teos on erittäin kauniisti, suorastaan silmäähivelevästi toteutettu ja 27 euron hinta on mielestäni edullinen. 

Göstan puistossa kukkivat supersuuret pionit, valkoisesta tummanpunaiseen. Suosittelen edelleen vahvasti Serlachiuksen taidesäätiön museoita, ne ovat aina visiitin arvoisia. Voimaannuttava ja inspiroiva kokemus joka ainoa kerta.

Matka eteni yhden yöpymispaikan kautta toiseen. Huomenna Kuusamoon.

Kaunokirjallisuus kohtaa kuvataiteet: uudistunut Gösta hurmasi assyriologin

Assyriologi kävi viime kesänä Mäntässä katsastamassa Serlachius-museoiden Gustafin ja sen Paperiperkele-näyttelyn, josta innostuneesti postasin. Gösta oli silloin kiinni, koska lisätiloja vasta rakennettiin. Tänä vuonna keskityimme vain Göstan näyttelyihin, päivä oli ihanan lämmin ja ilmassa ukkosta.

Ennen kuin jatkan tätä postatusta on todettava se, että tunnen museoiden johtajan Pauli Sivosen, mutta puolisoni maksoi meidät sisään ihan niinkuin muutkin kävijät. En ylistä museota tuttavuuteni vuoksi, vaan siksi että olen aidosti vaikuttunut sekä säätiön toimintaperiaatteista että museoiden näyttelykonsepteista.   Pääsyliput eivät toisaalta ole mikään suuri kustannuserä, sillä kahdeksalla eurolla pääsee sisälle molempiin museoihin. Yksityisen säätiön toiminta ei perustu pääsylipputuloihin vaan se ammentaa vauraudestaan ja luo ihmisille mahdollisuuden mahtaviin taide-elämyksiin. Voiko tällaista olla tässä kaupallisuuden, kvartaalitalouden, kustannusleikkausten, laman lyttäämässä maassamme? Kyllä voi, Serlachiuksen taidesäätiö osoittaa sen.

En ole mikään hirvittävän suuri modernin taiteen rakastaja (enkä varsinkaan väitä ymmärtäväni sitä juuri lainkaan...) -- joihinkin töihin saatan tosin ihastua ja Riiko Sakkisen "listataiteesta" minun on tehtävä oma erillinen postauksensa yhdessä mesopotamialaisen listaperinteen kanssa. Göstan uuden paviljongin Superpop! -näyttely on kuitenkin katsomisen arvoinen, erityisesti sen vuoksi, että siellä on erikoislaatuinen tilaisuus nähdä suomalaisessa yksityiskokoelmassa olevia Andy Warholin töitä. Suomessakin siis on merkittäviä taidekeräilijöitä...

Riiko Sakkisen MuNA on puolestaan ajatuksena loistava, mutten toisaalla ole varma onko sen toteutus aivan huippulaatua. 

Nallet olivat toki söpöjä, mutten millään lailla tuntenut kutinaa hankkia sellaista itselleni, enkä muitakaan MuNA -tuotteita. Näidenhän olisi pitänyt minunlaisessani papyrofiilissä ja kynäfriikissä ihmisessä herättää vastustamattomia ostohaluja. MuNA -kirjan puolestaan sain jo aikaisemmin kesällä  yhdeltä sen kirjoittajista -- en ole sen tekstiä vielä ehtinyt kokonaan lukemaan, vaikka se onkin sekä hyvin kirjoitettu että monia ajatuksia herättävä.

 Uutta palviljonkia enemmän hurmaannuin siitä mitä näin ja koin Göstan vanhemmalla puolella. Alakerrassa juutuin hyväksi toviksi Jaana Väisäsen videoteoksen Grain of Salt (2012) äärelle. Eemil Halosen museossa kuvatussa filmissä vinttikoirat juoksevat patsaiden välissä, kommunikoivat niiden kanssa. Minuun tämä vetosi. Sekä koirat että patsaat. Tunnelma oli unenomainen ja maaginen, pakahduttavan kaunis.

Vanhan puolen yläkertaan päästessäni olinkin sitten jälleen aivan myyty. Taidesäätiön kokoelman varhaisempaa maalaustaidetta, suomalaisten mestareiden töitä ei oltu laitettu konventionaalisesti esille vaan tässä näyttelyssä oli reippaasti rikottu perinteisen ripustuksen rajoja, kuten museo itse asian haluaa esittää.

Maalaukset on asetettu "käsin kirjoitettujen" tekstien ja esimerkiksi vanhojen valokuvien keskelle ja jokainen niistä kertoo pienen tarinan. Tekstit ovat kaunokirjallisuutta, Riikka Ala-Harjan käsialaa ja luovat (faktoihin ja tutkimuskirjallisuuteen pohjautuvina) loistavasti kuvien ympärille niiden syntyhetkeen ja aikakauteen sopivan mikromaailman ja tunnelman. Vanhat valokuvat tukevat kokonaisvaikutelmaa. Näyttelyssä tehdään pienoismatkoja menneisyyteen, ideana ja toteutuksena aivan loistava!

Erityisen hyvin Ala-Harja onnistui Albert Edefeltin maalauksen Tyttö ja kissa -tekstin kanssa, siinä kertoo kissa tunnelmistaan Edefeltin kuuluisan Virginie-mallin sylissä: "En yhtään tykkää miten Virginie katsoo maalaria. Virginie silittää minua, vaikka haluaisi silittää maalaria. Maalari maalaa minua, vaikka haluaisi silittää Virginietä. Minä haluaisin loikata ikkunasta ja paeta kaupungille. ...

Virginiestä (se vähä mitä hänestä tiedetään) voi lukea enemmän Anna Kortelaisen kirjasta Virginie!: Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina (Tammi 2002).

Olisin viipynyt näyttelyssä koko Göstalle varaamamme ajan, ja vielä paljon kauemminkin. Jos vain mitenkään mahdollista, haluan sinne vielä uudestaan vaikka sitten kun syksyllä tarvitsen jotain inspiroivaa, energisoivaa, voimaannuttavaa...