Päivi Setälä (1943-2014)

Tämän aamun suru-uutinen oli Päivi Setälän (1943-2014) lähtö. Päivi oli energinen tutkija, joka ajoi monia asioita ja sai paljon hyvää aikaiseksi. Häntä jäämme kaipaamaan.

Päiviä ja minua yhdisti ennen kaikkea yksi asia: suomalaiset tiedeinstituutit Välimeren alueella. Me kuulumme instituuttipuolueeseen sanoi hän usein. Se merkitsi sitä, että puolueeseen kuuluvien tuli tehdä paljon vapaaehtoista, antaumuksellista työtä. Ei pitänyt kysyä mitä instituutti voi antaa Sinulle vaan mitä Sinä voit antaa instituutille.  Vaikka kyllä etenkin Villa Lante on antanut assyriologillekin niin paljon eväitä tutkijan uralle, ettei pitkään jatkunut ystäväyhdistyksen sihteerin sihteerinä toimiminen "takaisinmaksuna" paljon vaakakupissa paina. Villa Lanten henki antoi kuitenkin esimerkin ja inspiraation visiolle lähteä tavoittelemaan Suomen Lähi-idän instituutille (FIME) omaa taloa Damaskoksen vanhasta kaupungista. Ajatuksena oli luoda suomalaisille Lähi-idän tutkijoille samalainen tukikohta ja nostaa Lähi-idän tutkimuksen profiilia Suomessa. Suomalainen antiikintutkimus oli noussut maailmanmaineeseen ja aivan omaksi koulukunnakseen Suomen Rooman instituutin, mutta myös suureksi osaksi huimaavan kauniin villan luoman ilmapiirin ansiosta. Vision toteuttamisen aikaan ei laskettu vaivaa eikä työtunteja vaan työtä tehtiin asenteella -- Päivin asenteella.  Minulla oli onni aikoinaan työskennellä FIMEn säätiössä yhdessä Jussi Nuortevan kanssa -- yhteisellä visiolla ja asenteella unelma toteutettiin. 

Päiviä muistan suurella lämmöllä ja kunnioituksella -- resquiet in pace.

Mitä tein eilen: Stedingk-suvun arkisto Suomeen

Kuten tämän kuun alussa kerroin, sain Tammisaaresta kyydin kotiin Valtionarkistonhoitaja Jussi Nuortevalta. Matkalla hän kertoi aikamoisen seikkailullisen tarinan siitä, miten Kansallisarkistomme oli onnistunut kaappaamaan kokoelmiinsa erään ruotsalaisen suvun arkiston. Eilen Rauhankadulla järjestettiin yleisötilaisuus minne oli myös asetettu esille parhaimpia paloja kirjeitä ym. Koska assyriologia kiinnostaa myös muut kuin savitauluarkistot, etenkin kaikki mikä liittyy henkilö- ja tutkimushistoriaan, sinne täytyi päästä tutkailemaan.

Curt von Stedingk (1746-1837) oli sotaupseeri ja diplomaatti, joka mm. toimi 1700-luvun lopussa Savon prikaatin komentajana ja  oli yksi Haminan 1809 rauhansopimuksen allekirjoittajista ja täten liittyy kiinteästi myös Suomen historiaan. Perilliset halusivat myydä arkiston mutta Ruotsin Riksarkivet ei eri syistä halunnut eikä kyennyt kokoelmaa hankkimaan. Koska olisi ollut äärimmäisen sääli ja historiantutkijoiden kannalta korvaamaton menetys, että von Stedingkin jälkeenjääneet paperit olisi pirstottu osiin ja myyty erikseen niistä eniten tarjoavalle, voimme pitää suurena kulttuuritekona sitä, että Valtionarkistonhoitaja keräsi tarpeelliset varat (= vajaa 500 000 euroa) Suomen OKMltä sekä yksityisiltä säätiöiltä ja henkilöiltä ja sai arkiston pelastettua julkiseen käyttöön. Riksarkivet digitoi aineiston ja lokakuun loppuun mennessä se on kokonaisuudessaan jokaisen kiinnostuneen käytössä täältä.

Vanhat kirjeet, päiväkirjat ja muut dokumentit ovat kerrassaan mielenkiintoisia -- se joka ajattelee, että vanhojen papereiden plaraaminen arkistossa on ylen tylsää puuhaa, erehtyy pahemman kerran. Historiallisen informaation lisäksi monenlaista inhimillistä tunnetta ja draamaakin saattaa kellastuneilta sivuilta löytää ja itselläni alkaa aivot väistämättä kehitellä kaikenlaisia historiallisen romaanin kuvioita kun näen ekstravagantin kauniita käsialoja ja kuninkaan sinetillä varustettuja kirjekuoria. Stedingkin kokoelman helmiin kuuluu pienenpieni, Ranskan kuningatar Marie Antoinetten (1755-1793) omakätisesti raapustama kutsu korttipeli-iltaan.

Kirje 141 tietokoneeni näytöllä Kansallisarkiston Stedingk-kokoelmasta,
http://digi.narc.fi/digi/slistaus.ka?ay=205561

Marie Antoinetten lisäksi Stedingkin kirjeenvaihtoystävättäriin kuului myös ruhtinatar d'Egmont, joka on kenties päässyt Z. Topeliuksen Välskärin kertomuksien hahmoksi.

Yleisötilaisuudessa oli runsaasti väkeä ja esitysten jälkeen lukusalin takaosaan asetettujen vitriinien ympärillä kävi kuhina.

Pertti Hakala esitteli dokumentteja asiantuntevasti.

Herrat seisoivat syrjemmällä omiaan jutustellen.

Nämä kaikki mielenkiintoiset ja mielikuvitusta kiihottavat paperit siis kaiken kansan ulottuvilla, omalla tietokoneella muutaman klikkauksen päässä. Vaikka henkilökohtaisesti suosinkin itse Kansallisarkistoon menemistä -- lukusalin tunnelma on ainutlaatuinen.