Tulevaisuuden historiankirjoittajat tulevat kiroamaan meidän sukupolvemme: me kirjoitamme erilaisia viestejä ja kirjeitä enemmän kuin koskaan, mutta koska olemme siirtyneet sähköisiin viestintälaitteisiin, vain murto-osa kirjeenvaihdosta tulee säilymään jälkipolville ja etenkään historiankirjoittajille. Valtava määrä erilaista tietoa ja tunnelmaa katoaa ikiajoiksi.
Olen itse erittäin hyvä esimerkki siitä, että vaikka tiedostan ongelman, en enää juuri lähetä paperikirjeitä kenellekään. Koulutyttönä minulla oli kirjeenvaihtokavereita eri puolilla Eurooppaa ja jatkoin kirjeidenkirjoittelua aina kesään 1998, jolloin tein töitä David Hawkinsin corpusorjana Lontoossa ja jouduin olemaan kaksi kuukautta erossa puolisostani. Sen jälkeen olen kirjoittanut kirjeitä enää hyvin hyvin satunnaisesti. Meistä ei enää jää jälkiä ja jos jää, niissä ei ole enää samanlaista pintaa ja hajua ja vaikka tietokoneissa on nykyään kaikenmaailman fontit, eivät ne voita entisaikojen persoonallisia käsialoja tai kirjoituskoneiden toisinaan hypähteleviä jälkiä. Onneksi vanhempamme ja isovanhempamme ja muut sukulaisemme kirjoittivat vielä -- voimme heidän kirjeidensä kauttaan rekonstruoida perheen historiaa, päästä selville arkisista iloista, huolistakin ja sitä kautta ymmärtää paremmin myös omaa elämäämme. Biografioiden ohella luen myös hyvin paljon erilaisia kirjekokoelmia -- niiden avulla pääsee usein hyvin lähelle kirjoittajaa -- toisinaan jopa ihon alle.
Kirjeiden vuosituhantisista perinteistä meillä on todistusaineistoa aivan varhaisimmista ajoista asti ja on sääli että meidän aikakaudestamme jää niin vähän aineistoa jälkipolville. Kirjeitähän on tuhottu joko kirjoittajan tai vastaanottajan toimesta tai muutoin jo varmasti yhtä kauan kuin niitä on kirjoitettu, mutta siitä huolimatta mieleni täyttää melankolinen suru kun ajattelen asian tilaa. Jälleen kerran: jo muinaisessa Mesopotamiassa kirjoitettiin kirjeitä -- valikoiman varhaisimmista esimerkeistä on koonnut yksiin kansiin Piotr Michailowski erinomaisessa kirjassa Letters from Early Mesopotamia (1993). Kirjeet kirjoitettiin nuolenpäillä savitauluille ja edes tulipalot eivät ole tuhonneet niitä koska savi poltettuna muuttuu luonnollisesti entistäkin kestävämmäksi.
 |
| Myös heettiläiset kirjoittivat kirjeitä |
Muut materiaalit ovat olleet vähemmän kestäviä: esim. papyrus ja pergamentti, jotka olivat mm. kreikkalais-roomalaisen maailman kirjoitusmateriaaleja, eivät ole säilyneet kuin erikoisolosuhteissa ja usein myös tutkijoille haastavissa muodoissa eli muumiokartonkeina ja hiiltyneinä murusina. Silti niitäkin kyetään tänään konservoimaan ja lukemaan ja tällä alalla suomalaiset, etenkin prof. emer. Jaakko Frösen (ks. projektin kotisivut täältä), ovat olleet pitkään kansainvälisesti huippuluokkaa. Roomalaisajalla kirjeitä alettiin arkistoimaan ja kopioimaan ja kuuluisimpia meille säilyneitä kirjekokoelmia ovat luonnollisesti roomalaisen Marcus Tullius Ciceron (106-43 eaa) kirjeet, jotka kuuluivat länsimaiseen curriculumiin aina viime vuosisadalle asti. Kenties vielä kuuluisampia ovat apostoli Paavalin (n. 3-14-63-64 jaa) epistolat -- niistä voi ilmeisesti lukea tuoreessa J. Muirin kirjassa Life and Letters in the Ancient Greek World (2012), johon en ole itse vielä tutustunut, kiinnostaa kuitenkin kovasti.
Kirjeitä kirjoitettiin myös pehmeille, rullattaville lyijystripeille. Hieroglyfi-luuviksi kutsutulla kirjoitusjärjestelmällä kirjoitettuja kirjeitä on löydetty assyrialaisten ensimmäisestä pääkaupungista Assurista sekä yhdestä monista Yassıhöyük-nimisistä rauniokummuista Keski-Turkista.
 |
| Kuvalähde: W. Andrae, Inschriften auf Bleistreifen aus Assur (1924) Taf. I. |
 |
| Kuvalähde: W. Andrae, Inschriften auf Bleistreifen aus Assur (1924) Taf. III. |
 |
| Kuvalähde: J. Marzahn/B.Salje (eds.), Wiedererstehendes Assur (2003) p. 150. |
"Väärin" valittu kirjoitusmateriaali on siis syynä siihen, että meille on säilynyt kreikkalais-roomalaisesta muinaisuudesta huomattavasti vähemmän epistolaarista aineistoa. Uusassyrialaisen valtakunnan (n. 900-600 eaa) kuninkaat, tiedemiehet ja hallintovirkamiehet olivat erittäin ahkeria kommunikoimaan kirjeiden välityksellä ja niitä meille onkin säilynyt suuret määrät. Ne kertovat esimerkiksi tuhansia pieniä yksityiskohtia siitä miten valtionhallinnon eri osat toimivat niin että imperiumi pysyi kasassa ja elämä pyöri moitteettomasti. Vakoilua harrastettiin ja prinssitkin saattoivat sairastaa: useita mielenkiintoisia kirjeitä on käännetty myös Suomeksi kirjassa Ninive 612 eKr., jonka sivulta seuraava kuva on.
Uusin uusassyrialaisia kirjeitä käsittelevä teos on Mikko Luukon editio Nimrudista löydetyistä kirjeistä.
Näitä lukee kuin mitä tahansa dekkaria -- siitä huolimatta että tämä on tiukan tieteellinen teos. Assyriologin työkirjallisuus voikin toisinaan olla huonoja romaaneja jännittävämpää ja mukaansatempaavampaa.
