Keho kotona, sielu palaa hiljalleen Anatoliasta

Vielä viime torstaina istuin odottamassa bussia Havzan bussiasemalla ja minulle tarjottiin teetä, kuten lukemattomia kertoja aikaisemminkin. En muutoin juo juurikaan teetä, mutta Turkissa ja Syyriassa se maistuu aina erityisen hyvältä ja virkistävältä.

Mielessä oli vielä Nerikin huimaavan kauniit maisemat ja auringonlaskut, kaikki ne mielenkiintoiset asiat sekä ennen kaikkea ihmisten ystävällisyys. Minut on siunattu ihanilla kollegoilla ja ystävillä.

Perjantaina kiipesin kahdesti Hattusan monumenteille, paahtava aurinko lämmitti luita, ytimiä ja sielua.

Minua askarrutti eräs tietty kysymys liittyen tähän heettiläisten suurkuningas Suppiluliuma IIn huonosti säilyneeseen piirtokirjoitukseen. Nyt näyttää siltä, että omat työhypoteesit menevät uusiksi, ainakin osin.  En silti ollut pettynyt: myös negatiivinen tulos on aina tulos.

Kaivauksia Hattusasissa johtaa Dr. Andreas Schachner (oikealla) ja co-directorina toimiin Dr. Metin Alparslan (vasemmalla), yhteistyö näyttää toimivan mutkattomasti ja huumorilla. Ylhäältä kaupunginporteilta avautuu huikeat näkymät. Maisemasta nauttii ennen kaikkea silloin kun on itse omilla jaloillaan kiivennyt porteille -- niinhän muinaiset heettilläisetkin tekivät.

 Lauantaina Ankaran lentokentällä oli monenlaista tulijaa ja menijää. Minua kiehtoo nuorten naisten erilaiset tavat sitoa huivejaan. Nämä kaksi tulivat sitten juttelemaankin, ja valkohuivinen etsi puhelimensa käännösohjelmasta lauseen ihan suomeksi: hyvää matkaa.

Kotona on syksyistä ja koska lentokoneet siirtävät ihmisen nopeasti, liian nopeasti paikasta toiseen, on tänään ollut tunne siitä, että sielu on yhä Anatoliassa ja palaa sieltä paljon hitaammin. Pihassa viimeiset auringonkukat kukkivat vielä, vaikka koivu on alkanut pudottaa osittain kellastuneita lehtiään.