keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Lisää Palmyraa ja Syyriaa

Viime viikon loppupuolesta muodostui assyriologille hieman kiireinen: terroristijärjestö Isis valtasi Tadmorin kaupungin ja samalla Palmyran arkeologisen kohteen (josta postasin pari viikkoa sitten). Tästä syntyi maailmanlaajuinen mediapöhinä, enkä ehtinyt torstain ja perjantain aikana tekemään juuri muuta kuin antamaan erilaisia haastatteluja -- lehtiin, radioon, televisioon (minä kun kuvittelin voivani kirjoittaa lisää Palmyrasta tänne blogiini...). Lehtiin ja internetiin tuleviin teksteihin liittyy aina hyvin tiukka aikataulu ja sitten vielä päivystävä dosentti mieluummin lukee tekstin etukäteen ja korjaa siitä ainakin pahimmat virheet /väärinymmärrykset kuin lähtee niitä sitten jälkikäteen oikomaan. Viikonloppuna oli edelleen Maailma kylässä -festivaali ja olin luvannut molempina päivinä käväistä Suomi-Syyria yhteisö ry:n osastolla. Siellä oli sekä lauantaina että sunnuntaina erittäin positiivinen meininki, vierailijat saivat tietoa yhdistyksen hyväntekeväisyystoiminnasta, tukivat toimintaa mm. ostamalla herkullisia piirakoita ja salaattia. Lisäksi useat aleppolaiset orpolapset saivat kummeja!
Mutta palatkaamme takaisin Palmyraan. Rauniot ovat nyt ISISin armoilla ja jo nyt satoja ihmisiä on raportoitu kuolleeksi kaupungissa ja lähialueella. Toivoisimme voivamme pelastaa sekä ihmiset että arkeologiset aarteet, mutta ainoa mitä tunnen itse tällä hetkellä voivani tehdä on tietoisuuden lisääminen. 
Me, jotka olemme kokeneet Palmyran ja kaikkien muidenkin Syyrian kulttuuriperintökohteiden kauneuden ja ainutlaatuisuuden, voimme kuvin ja sanoin kertoa maailmalle kaikesta siitä positiivisesta, mikä on rikastuttanut elämäämme. Syyria on antanut minulle paljon, sekä syyrialaiset ihmiset että nämä muinaiskohteet.
Siksi tämä ei ole viimeinen postaukseni Palmyrasta tai Syyriasta, lisää on tulossa, koska niin helposti ja nopeasti tämäkin asia unohtuu ja hukkuu muun uutistulvan alla. Tulossa myös hieman Gertrude Bellistä (1868-1926), joka kuvasi Palmyraa saapuessaan sinne ensimmäistä kertaa, kamelin selässä:

As we drew near Palmyra, the hills were covered with the strangest buildings, great stone towers... some more ruined and some less... They are the famous Palmyrene tower tombs... I wonder if the wide world presents a more singular landscape.

Except Petra, Palmyra is the loveliest thing that I have seen in this country, but Petra is hard to beat.
(H.V.F. Winstone, Gertrude Bell (1978) p. 65.)


sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Mene ennen kuin on liian myöhäistä

Eilisaamuna HSn kulttuuritoimittaja Aino Frilander huvitti assyriologia lauantaiesseellä kulttuuriturismista. Frilander tunnustaa sortuneensa taideteosbongailuun ja kuluttavansa maapallon luonnonvaroja lentämällä kaupungista ja museosta toiseen vain sen takia, että voisi muutaman minuutin ajan "ihailla" esim. Michelangelon David -patsasta ja ottaa sen kanssa selfien. Mutta eivätkö japanilaismatkailijat lainkaan mieti aiheuttamaansa hiilijalanjälkeä! Lentää nyt noin kaukaa jonnekin Eurooppaan! Jutun hyvä pointti oli se, että meidän kaikkien tulisi miettiä matkustamisiamme ekologisista ja eettisistä näkökulmista. Huoli luonnon tuhoutumisesta tuntuu olevan kuitenkin Frilanderille toissijainen. Hän ennemminkin osoittaa ylimielisesti sormellaan ihmisiä, jotka viitsivät tuntikausia jonotella davidien ja monalisojen äärelle ja sitten käyvät vain näpsimässä kamerallaan kuvia todistusaineistoksi siitä, että tulipahan käytyä. Kun kaiken voi Frilanderin mukaan käydä nykyään netissä vilkaisemassa. Mielestäni taiteennälkäinen kansa, japanilaiset mukaanlukien, ei ansaitse tällaista syyllistämistä.
Lukiessani juttua mieleeni nousi välittömästi filosofi Georg Henrik von Wrightin (1916-2003) aikoinaan paljon kohua aiheuttanut essee Viimeisistä ajoista. Ajatusleikki (julkaistu mm. kokoomateoksessa Ihminen kulttuurin murroksessa, Otava 1995, 322-352). Siinä von Wright tuomitsee sekä yksityisautoilun että massaturismin vitsauksiksi. Aurinkokylvyt etelässä tai hiihtolomat alppiympäristössä eivät ole mitään, mitä ihminen tarvitsee -- vaikka ne ehkä ovat jotakin, josta monen on vaikea luopua (s. 329). Monen elitistiseksikin haukkuma filosofi siis olisi kieltänyt rantalomat ja laskettelun, mutta kulttuurimatkailu oli hänelle asia erikseen: esimerkiksi nuorena miehenä hän kiersi (tosin laivalla ja junalla, niinkuin Frilanderkin suosittelee) yhdessä ystävänsä Göran Schildtin (1917-2009) kanssa Italiaa ja nautti taiteesta vastaanottokyvyn rajoille saakka. Mitäköhän von Wright olisi tuuminut heistä, jotka asettavat museoselfiet aurinkorantojen edelle? Tai heistä, jotka harrastavat molempia ja kenties pelaavat vielä golfia päälle?
Humanistisia aloja opiskelleiden ja etenkin tutkijoiden on erittäin helppo tehdä se virhe, että ajattelee omien henkisten tarpeidensa tai elämystensä olevan parempia tai hienompia kuin massaturistien, jotka kulkevat oppaan perässä kuuntelematta opastusta ja ovat kiinnostuneempia museoiden krääsäkaupoista kuin itse nähtävyyksistä. Voiko olla mitään ärsyttävämpää kuin suuri ryhmä ihmisiä, jotka tukkivat näkyvyyden sinulta, joka "ymmärtää" teoksesta jotain? Itse en tosiaan voi kuvitella juuri mitään ärsyttävämpää, mutta tästä syystä kuljenkin pääsääntöisesti paikoissa, joissa ei ole niin paljon turisteja tai kellonaikoina, jolloin suuret ryhmät on paremmin vältettävissä. Kaikilla on mielestäni oikeus "nauttia", oppia ja avartua matkustamisesta ja yhteisestä kulttuuriperinnöstämme sillä tavalla kuin itse haluaa. En tuomitse heitäkään, jotka tahtovat uimarannalle rentoutumaan, jokainen tekee omat valintansa. En kuitenkaan lentäisi kaukoaurinkokohteisiin, mutta kuten sanottu -- me kaikki joudumme elämään omien valintojemme kanssa. 
Frilander siteeraa lisäksi Kilroy-matkatoimiston mainosta mene ennen kuin on liian myöhäistä ja liittää tämän uhkaan öljyn ja lentoturismin loppumisesta. Paljon akuutimpi ja jo ammoisista ajoista konkretisoitunut vaara sille, ettet elämäsi aikana pääse näkemään kaikkia toivomiasi taideaarteita ja maailmanperintökohteita kokemaan ovat sotilaalliset konfiktit ja terroristijärjestöt. Syksyllä 2010 en ajatellut etten seuraavana keväänä voisikaan palata Syyriaan jatkamaan tutkimuksiani. Nämä silloin Palmyrassa opastamani Suomen Ateenan Instituutin kurssilaiset eivät myöskään aavistaneet olevansa kenties niitä viimeisiä etuoikeutettuja, jotka pääsivät näkemään ja nauttimaan keidaskaupungista aavikon keskellä. Isis on viime päivinä edennyt pelottavan lähelle raunioita ja me pidätämme hengitystämme. Olisi myös sinisilmäistä ajatella, että mitkään kulttuurikohteet olisivat täysin turvassa. Siis mene ennen kuin on liian myöhäistä.

perjantai 15. toukokuuta 2015

Palmyra vaarassa

Internetin ulkomaalaiset sivustot ovat eilisestä lähtien täyttyneet UNESCOn maailmanperintökohdetta Palmyran muinaiskaupunkia koskevista uutisista. Terroristijärjestö ISIS on lähestymässä raunioita ja saa jo pelkällä lähestymisellään länsimaiset tahot varpailleen. Irina Bokovalta on jälleen kerran saatu ponteva lausunto: "Meidän täytyy pelastaa Palmyra". Pontevuuden takana piilee kuitenkin todennäköisesti sama voimattomuus ja toivottomuus mitä itse parhaillaan tunnen. Jos Isis saa valloitettua raunioalueen he tulevat todennäköisesti, ihan vaikka vain Bokovan kiusaksi, tuhoamaan ainakin osan siitä, eikä rouva Bokova eikä kukaan muukaan mahda sille mitään. Bokova ei lähde Palmyran temppeleitä ja pylväskatua pelastamaan, ei sinne kukaan mene.
Miksi sitten Palmyra ylittää uutiskynnyksen ja miksi juuri nyt? Palmyran ainutlaatuiset rauniot ovat vaurioituneet taisteluissa jo aikaisemmin viime vuosien aikana ja näyttää siltä, että molemmat osapuolet ovat ryöstäneet kaupungin rikasta kuvanveistoa kuten mm. tässä artikkelissa kerrotaan. Koko Syyrian kulttuuriaarteet ovat olleet koko sisällissodan ajan suuressa vaarassa ja tämä dokumentti näyttää pienen palan siitä, miten esineet kulkeutuvat rajojen yli länsimaisille markkinoille. Huomio kohdistuu nyt Palmyraan siksi, että ISIS toimii osittain eri tavalla eli käyttää muinaismuistojen tuhoamista propagandatarkoituksiin. Vain ISIS näkee vaivaa asettaakseen suuria määriä räjähteitä niin huolellisesti, että saa esimerkiksi koko Assurnasirpal IIn palatsin Nimrudissa räjähtämään tomupilvenä taivaalle, kuten tapahtui huhtikuussa. Tässä kohdin on korostettava sitä, että koko Nimrudia ei räjäytetty ilmaan kuten suurin osa mediasta uutisoi, vaan maan tasalle jysäytettiin ainoastaan tuo assyrialaiskuningas Assurnasirpal IIn palatsi, mitä ei sinänsä ole lainkaan väheksyminen. Palmyrassa voisi ajatella, että Baalin temppelin cella ladataan räjähteillä. Nimrudilaisen palatsin rauniot olivat suurimmaksi osaksi savitiiltä, 2000 vuotta ajan hammasta uhmanneet kivilohkareet ovat luonnollisesti vaikeampi tehtävä.
Palmyra ON tärkeä ja ainutlaatuinen kohde. R. Woodin ja J. Dawkinsin The Ruins of Palmyra (1753) piirrokset vaikuttivat 1700-1800 -lukujen eurooppalaiseen arkkitehtuuriin. Brooke Allen toteaa matkakirjassaan Satumainen Syyria, että Euroopassa ei ole mitään siihen (= Palmyra) verrattavaa (s. 90). Palmyraa, raunioromantikkojen paratiisia, on kuvattu lukemattomissa kirjoissa ja myös romaaneissa, joita ei valitettavasti toistaiseksi ole yhtään sattunut eteeni. Näitä kuvauksia, etenkin lempitutkimusmatkailijani Gertrude Bellin, säästän tulevaan postaukseen.
Minulla on henkilökohtainen suhde Palmyraan, olen ollut siellä useamman kerran, yöpynytkin arkeologien yömajassa Baalin temppelin temenoksen nurkassa. Muistoni vievät minut aikaan ennen digikameroita ja tänään kaivoinkin esille osan noista oudoilta tuntuvista dioista...
Vaikka ensikohtaamisesta on vasta 15 vuotta, suuri nostalgia ja haikeus nousee mieleen. Myös kiitollisuus siitä, että on ollut mahdollisuus siellä käydä. Toivottavasti Palmyra säästyy siinä kunnossa missä se on nyt. Jäämme odottamaan tapahtumien kehittymistä ja uusia uutisia.

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Äitienpäivänä mm. Persepolissa

Äitienpäivänä assyriologi on usein ollut työmatkalla ja perhe kotona. Kuten kymmenen vuotta sitten, Iranissa. Itse äitienpäivänä taisimme vierailla Persepolissa, siellä oli oma äitini Iranin valtakunnan 2500-vuotisjuhlissa vuonna 1971.
YLEn Arkistojen salat -sarjassa on Areenassa katsottavissa mielenkiintoinen lyhyt dokumentti noista juhlallisuuksista. Persepolissa muistelin kovasti äitiäni ja hänen kertomuksiaan matkasta, lähisukua tuhannen ja yhden yön tarinoille. Äitini juhlissa kantamista puvuista olenkin postannut aikaisemmin.
Kuninkaallisia ja muita arvovieraita varten rakennettu telttakylä oli aikoinaan tässä, missä nyt kasvaa hentoa puuta. Vähemmän arvokkaat vieraat, kuten muinaistutkijat, saivat asua mukavammin Shirazissa ja sijoitettiin myös paraatin ajaksi varjon puolelle. Siellä ei ollut niin tukalaa kuten isännällä, emännällä ja arvovierailla, joiden naamaan yhä lokakuussa polttava aurinko porotti. Katsokaa dokumentti ja huomatkaa silinterihattuun sonnustautunut Tasavallan Presidentti Kekkonen, jota ei erikseen mainita, koska dokumentti on ranskalaista tekoa.
Perheemme äitienpäiväperinteisiin ei kuulu useinkaan kakkua, sillä en juurikaan välitä täytekakuista. Tänä vuonna sain mm. näin hienon kortin sekä lahjan.
Kohta lähdemme katsomaan esikoisen futismatsia Espoonlahden urheilupuistoon, siellä olimme myös viikko sitten kannustamassa EPSin joukkuetta. Pelin päätyttyä menemme syömään yhteen lempikiinalaisravintoloistamme. Siitä alkaa jo muodostua jonkinlainen perinne.
Poikani ovat elämäni suurin saavutus, äidin työ ei lopu koskaan (vai miten se menikään jossain Richard Scarryn kirjassa?). Myös kuningas Mesilimin adoptioäitinä koen työn merkittäväksi. Tässä karvaisessa pojassa on ehkä ollut eniten kasvatettavaa :). Varsinainen mammone Mesilim on.
Aamun paras lehtijuttu oli HSsä ja Anna-Stinä Nykäsen kynästä. Assyriologi-äiti lukee aina. Tai melkein aina, eikä vain silloin kun leffateatteriin tulee Tuulen viemää. Lapseni olen kuitenkin pyrkinyt ruokkimaan asiallisesti, lukemisen ja työmatkojen välissä :).
Hyvää äitienpäivää kaikille, jotka sitä viettävät ja kokevat sen tärkeäksi. Kenellekkään ei pitäisi asettaa paineita, kukin omalla tyylillään. Nauttikaa äitien seurasta ja kukkivista kirsikoista!

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Viikon varrelta: Syyriaa, leijonia, munkkeja ja kukkalupauksia

Assyriologin viikko oli jälleen täynnä mielenkiintoisia asioita. Mentaalisesti olen matkannut sekä Keski-Anatoliassa että Syyriassa. Keski-Anatoliassa siksi, että piti miettiä otsikkoa erääseen pyydettyyn artikkeliin, jossa tulen käsittelemään mm. tämän leijonan assyrialaisia tyylivaikutteita ja ajoitusta.
Nähtäväksi jää pystynkö vakuuttavasti perustelemaan leijonan olevan niin myöhäinen kuin haluaisin sen olevan :).
 Viikon alussa minulla oli tapaaminen näiden kahden herran kanssa. Sami Juola (oik.) on vanha perheystävä, joka saattoi minut yhteyteen Rami Adhamin (vas.) kanssa. Rami on suomensyyrialainen ammattisukeltaja ja liikemies, joka on useiden vuosien aikana tehnyt humanitääristä avustustyötä synnyinkaupunkinsa Aleppon ympärillä. Rami kertoi miten hän matkustaa muutaman kuukauden välein Pohjois-Syyriaan ja avustaa kodeistaan paenneita ihmisiä, jotka eivät ole lähteneet Turkin puolelle. Paikan päälle on rakennettu mm. kouluja. Olin syvän vaikuttunut siitä, miten paljon Rami on jo saanut aikaiseksi ja miten pyytettömästi hän avustustyötään tekee. Tällä hetkellä mietin, mikä olisi se paras tapa osallistua ja auttaa. Ramin kautta apu menee suoraan, ilman välikäsiä perille, sellaisille ihmisille, joita suuret avustusjärjestöt eivät tavoita. Muutaman viikon päästä on Maailma kylässä - tapahtuma Helsingissä, mihin Ramia voi tulla kuuntelemaan. 

Ramin auttamisen kulttuuri ja esimerkillinen yhteisvastuun kantaminen onkin mainio aasinsilta viikon parhaalle yleisönosastokirjoitukselle. Uunituore kansanedustaja Laura Huhtasaari aiheutti viikko sitten sunnuntaina parhaat naurut todetessaan HSn haastattelussa, että Rooman valtakunta sortui moraaliseen rappioon. Nauru loppui kuitenkin siihen pelottavaan jälkiajatukseen, että tämä vallankäyttäjä on ilmeisesti täysin tosissaan. FB-keskusteluissa kannustin ystäväkollegoita kirjoittamaan vastineen, joka sitten julkaistiin keskiviikon HSssä. Tässä oli asiaa!
Myöhemmin viikolla kirjailija Tiina Raevaara kannusti dosentteja päivystämään. Erinomainen teksti tämänkin.
Kuningas Mesilimin kanssa kahvittelimme tiistaina parvekkeella (herkut = tällä kertaa vohvelit, kiinnostavat aina) ja vappuna paistettiin kasa munkkeja...
Nyt sunnuntaiaamuna tarkastin pihan puiden ja kukkalupausten tilanteen. Koivu on jo melkein hiirenkorvalla, turkkilaisesta siemenestä kasvava kirsikka alkaa jo näyttää miltei puulta. Köynnösruusu, tulppaanit ja pioni työntävät lehteä ja versoa, lupaavat kukkia.




Suoraan ikkunastani
maailman syvyys

(Lassi Nummi)